Blogin vuosi 2016

Vuosi vaihtuu ihan pian, ja on hyvä aika ottaa katsaus DIY Storiesin vuoteen 2016! Mikä ihana vuosi blogissa onkaan ollut, vaiherikas ja monipuolinen, oli mukavaa palata blogin arkistoihin ja muistella vuotta taaksepäin ennen uuden aloitusta. Joten aloitetaanpa aivan alusta..

Tammikuu


Vuosi 2016 pyörähti käyntiin silityskuvien testailulla. Olen koko ompelu-urani ajan tykännyt kokeilla uutta, uusia tekniikoita ja uusia materiaaleja. Sillä samalla tiellä olen edelleen, uuden oppiminen on parasta. Tuolloin tammikuussa tein vielä viimeisiä bodyja tähän talouteen, kun nuorempi pojista oli 1,5-vuotias. Ensikosketus silityskuviin oli positiivinen, ihastuin tekniikkaan ja sen tuomiin uusiin ulottuvuuksiin yksityiskohtien luomisessa.


Vuoden alku oli todella tuottoisaa aikaa muutenkin ompelun puolella. Pää oli täynnä ideoita itsetekemiseen, ja oli aikaa toteuttaa paljon. Olin todella innostunut myös bloggaamisesta, ideoita blogin suhteen oli yhtä paljon kuin ompelunkin. Tammikuussa blogi siirtyi osaksi Indiedaysin Inspiration -blogien joukkoa, ja into tehdä tätä kasvoi entisestään. Ensimmäisenä postauksena portaalissa oli paperinen pallo, joka oli vähän erilainen totuttuun blogisisältöön verraten. Koska visuaalisuus on mulle niin tärkeää, oli tuota työtä kiva toteuttaa niin itsessään kuin postauksenakin.



Tammikuussa tein myös ensimmäisen laukkuni. Käytin tekonahkaa, jota muokkasin tikkaamalla siihen tekstuuria pintaan. Tätä laukkua olen käyttänyt ja paljon!

Helmikuu


Aloin ompelemaan myös enemmän itselleni, kuten tämän kokeilevan kauluspaidan. Vaikka kokemusta itselle ompelusta tai joustamattomien ompelusta ei hirveästi vielä ollutkaan, lähdin uhkarohkeasti tekemään kauluspaitaa itselleni. Materiaaliksi valitsin mahdollisimman haastavan ohuempaakin ohuemman sifonki -tyyppisen kankaan, ja sen pariksi yläosaan second skin -trikoota. Lopputuloksesta tykkäsin, mutta vielä en ole useinkaan löytänyt sopivaa paikkaa käyttää tätä hieman erikoista vaatetta. 


Lastenvaateompeluksista mieleeni jäi erityisesti setti, johon kuului harmaa karvapintainen pappatakki ja kuviolliset leggingsit polvipaikoilla:



Alkuvuonna kirjoitin myös melko paljon ajatuksistani ja näkemyksistäni erilaisista asioista. Kirjoitin jutun esimerkiksi introverttiudestani, mikä keräsi kommenttiboksiin mielenkiintoista keskustelua, oli todella ihanaa kuulla muiden ajatuksia aiheesta! 

Helmikuussa tein myös ensimmäisen laukkuni. Käytin tekonahkaa, jota muokkasin tikkaamalla siihen tekstuuria pintaan. Tätä laukkua olen käyttänyt ja paljon!


Maaliskuu


Tässä kuussa toteutui vuoden ensimmäinen blogiyhteistyöni, kun pääsin mukaan testaamaan Namedin kevät-/kesämalliston kaavaa Beatrix Skater Dress. Kokemus oli kaikin puolin innostava ja mukava. 



Maaliskuussa kokeilin myös treenivaatteiden ompelua, ja tein räikyvän väriset treenihousut scubasta. Samalla tulin kaapista ryhtiongelmien ja raskauden jälkeisten vatsalihasongelmien kanssa ja löysin jälleen kohtalontovereita kommenttiboksista.  


Huhtikuu


Huhtikuussa osallistuin elämäni ensimmäiseen blogitapahtumaan, bloggaajien ammattitapahtumaan Indiedays Bloggers' Inspiration -päivään. Illan blogigaalaan osallistuin mekossa, jota en ollut itse tehnyt, mutta jota kuitenkin ompelin hotellin respasta kiireessä mukaan napatulla neulalla ja langalla vielä metrossa matkalla gaalaan. Mekon halkio oli nimittäin aivan järjetön ja siveyssyistä oli ihan pakko ommella pari tikkiä halkion madaltamiseksi. Enpä ole kuitenkaan ennen metrossa mitään ommellut. Jotain itsetehtyä oli mukana gaalassakin, nimittäin tekemäni mustavalkoinen clutch:



Huhtikuussa ompelin isommalle pojalle collaritakin, joka on ollut yksi omista suosikeistani. Myös sen stailaaminen blogikuviin oli todella kivaa ja vähän erilaista, sillä usein ei isompi anna minun hänelle mitään ommella. Tässä kuussa tein hänelle myös t-paita -muokkauksen, ja painoin kangasvärillä ja kirjainleimasimilla tekstin valmiiseen teeppariin. 


Toukokuu


Toukokuu on meidän perheessämme erityisin kuukausista, sillä molemmat pojat ovat syntyneet toukokuussa. En varmaan ole ennen kertonutkaan, että molemmat pojat ovat syntyneet tuolloin vieläpä samana päivänä. Uskomaton sattuma, jota jaksamme aina vain ihmetellä! Synttäreiden tienoilla haikailin kummankin lapsen vauva-aikojen perään ja päätin että pienempää voi vielä ihan hyvin kutsua vauvaksi. Ompelin Still Small paidan:



Blogissa kokeilin ensimmäistä videopostausta. Sen tekeminen oli kivaa ja kokemus mukava, mutta ei jäänyt sen kummemmin tavaksi. Enempää videoita ei ole tullut, eikä niitä varmaankaan jatkossakaan ole tiedossa. 

Itselleni ompelin neuletakin, sekä nämä pappahousut, joita käyttäessäni isompi poika kerran totesi: "äiti sanompahan vaan, että sulla on yöhousut jalassa". No joo, niinhän mulla taitaa olla! :D Housuista tykkään siltikin, ja käytin niitä kesällä paljon.




Tässä kuussa vilkaistiin myös työhuoneeseen, jonne asetin seinälle magneettitaulun usein käytetyille tai vuoroaan odottaville kaavoille:


Kesäkuu


Kesäkuussa lomailtiin ja matkailtiin Italiassa. Olimme koko perhe vapaalla jopa kuusi viikkoa, ja sinä aikana nautittiin kesästä kyllä aivan täysillä. Tuo kesä oli aivan huippu, kun oli aikaa oikein kunnolla olla vaan ja tehdä mitä mieleen tuli.

Ompelun saralla oli hiukan hiljaisempaa, mutta tein itselleni pastellinvärisen mekon ja kukikkaat shortsit:


Heinäkuu


Heinäkuussa lomailtiin siis edelleen. Syksyllä oli tiedossa koulunpenkille paluu ja lapsille aivan uusi arki. Isompi oli aloittamassa ensimmäisen luokan koulussa ja nuorempi päiväkodissa. Tiedossa oli siis isoja muutoksia, jotka oikeastaan edesauttoivat siihen, etten kesän kuuden viikon loman aikana stressaillut turhista vaan otin ilon irti vapaista viikoista perheen kanssa. Arjen isoja muutoksia ehtisi murehtia lähempänä h-hetkeäkin. 

Kesän ollessa kuumimmillaan intouduin Aarrekidin kuoseista, joista ompelin molemmille pojille setit:


Elokuu


Elokuussa oli pakko alkaa valmistautumaan uuteen arkeen. Isomman koulutie alkoi, mikä oli tietenkin aivan valtava juttu! Ensimmäisen koulupäivän edellä ehdin kyllä murehtia maailmantuskaa, mutta toisaalta halusin olla luottavainen. Ja tunnenhan kuitenkin lapseni, ja tiedän että villiydenkin alla hän on todella fiksu ja ajattelevainen.

Pienempi aloitteli päiväkotiuraansa, johon valmistauduimme pitkällä harjoittelulla. Omat opiskeluni olivat koko syksyn ajan itsenäisiä, ja meillä oli mahdollista totuttautua päiväkotiin ilman kiirettä. Ensimmäinen kerta päiväunia päiväkodissa oli kyllä minulle raastavaa, mutta meni hienosti. Paikka on hyvä ja ihana, totuttautumisten jälkeen olen vienyt hänet sinne luottavaisin mielin ja tiennyt että hakiessani hän on tyytyvänen ja hyvinvoiva.

Ompelin pienelle paljon arkivaatteita, joista yksi ensimmäisiä syksyn settejä oli tämä tiikeriasu:



Itselleni ompelin vielä yhden mekkosen, sillä ajatuksella että se on helppo muuntaa myös muille vuodenajoille. Tein Leini Dress -mekon Namedilta, johon käytin ihanaa ja kauniisti laskeutuvaa sinivalkoista ohutta kangasta, voileeta ehkäpä?  Kesällä nautin blogikuvissa siitä, että kuvauspaikkojen valinnanvara kasvoi niin valtavasti. Oli lämmintä kuvata ulkona ja valoa valita aika itselle sopivasti. Tykkäsin kokeilla eri paikkoja ja erilaisia taustoja kuvissa, ja lomaileva mieheni pääsi (joutui?) kuvaajan rooliin.


Syyskuu


Syyskuussa julkaistiin Namedin syys- /talvimallisto, jossa olin jälleen testaajana. Sain testattavakseni ihanan kaavan Helmi Tunic Dress. Vaatetta oli todella kiva ommella, vaikka taisin valita hieman liian jäykän kankaan.


Lokakuu


Tässä kuussa oltiin jännän äärellä, kun vihdoin julkisesti kerroin ryhtyväni yrittäjäksi. Palaute oli huikean kannustavaa ja positiivista, mikä sai todella hyvälle mielelle. Ompelun saralla viimeistelin villin jumppiksen, joka on loppujen lopuksi aika kiva!



Tein myös yhteistyöpostauksen Eurokankaan kanssa, jossa pääsin toteuttamaan jo pidempään haikailemani tekoturkisliivin:


Marraskuu


Marraskuussa aika kului suurelta osin opparin kirjoittamiseen. Samalla valmistelin yrityksen perustamista ja tein pari kurssia koulussa. Illat halusin panostaa perheaikaan, eikä lasten nukkumaan mentyä ollut enää intoa avata tietokonetta. Siinä missä muussa elämässä sain paljon aikaan ja toteutin itseäni, alkoi blogin puolella hiljenemään. Aloin stressata blogin hiljenemistä, sillä aikaa ei vaan tuntunut olevan riittävästi kaikkeen. Lisäksi käytin opparin parissa niin paljon aikaa tietokoneella ja yritykseeni paljon luovuuttani ja suunnittelutyötä, että päädyin miettimään onko minulla blogille enää annettavaa tarpeeksi. Kovin verkkainen postaustahti tuntui huonolta vaihtoehdolta, mutta pakolla tekeminen ei tuntunut oikealta ratkaisulta sekään. Mietin blogin lopettamista, sillä ajattelin, että jollen tee sitä täysillä niin onko järkeä tehdä ollenkaan. 

Marraskuussa ompelin kyllä useampaa työtä, mutta sain valmiiksi vain yhden projektin:


Joulukuu


En ollut kuitenkaan kaikesta huolimatta valmis pistämään pillejä pussiin ja lopettamaan blogia. Olen tehnyt hirveästi sen eteen töitä, kaiken mielelläni ja omasta tahdostani, enkä halua heittää sitä hukkaan. Blogi on ollut mulle valtavan tärkeä henkireikä kotona ollessani, kun olen tarvinnut jotain kanavaa luovuudelle ja päänkäytölle. Sellaista hommaa, joka on vastapainona kodinhoidolle. Yrityksen käynnistämisessä on monia yhtymäkohtia bloggaamiseen, mutta blogi on silti ihan omanlaisensa maailma. Maailma, josta on saanut paljon iloa ja inspiraatiota, ja toivottavasti tarjonnut sitä palasen muillekin. Maailma, josta en vaan ole vielä valmis luopumaankaan. Mulla on nimittäin tuolla useampi keskeneräinen projekti ja suunnitteilla tuplasti lisää, jotka vaan haluan jatkossakin jakaa teidän kanssanne.

Joulukuussa ompelin vain yhden setin, mutta sen lisäksi sain valmiiksi pienen klassisen keinutuolin kunnostusprojektin:


Vaikka siinä missä blogissa on hiljentynyt, on elämääni oikeastaan tullut aika hurjasti uusia jännittäviäkin juttuja. Uusi arki on mukavaa, tutkinto on pian  suoritettu ja yritys on tuonut jo nyt valtavasti mielenkiintoisia ja innostavia kokemuksia ja  opettanut paljon. Paljon on vielä opittavaa ja koettavaa, ja se jos mikä on parasta. Odotan vuotta 2017 mielettömällä innolla, ja nyt voin teille jo kertoa, mitä se tarkoittaa.. Vuonna 2017 tuon markkinoille ihka uuden lastenvaatemerkin, stay tuned!

Joulumieli missä oot?

 
No nyt en kyllä tiedä itkiskö vai nauraisko, voiko olla totta että tämäkin loma alkaa sairasteluilla? Itse olen kolmannessa flunssassa melkein peräkanaa, hyvinvoivia päivä tasan yksi näiden flunssien välillä. Lapset kipeitä myös, antibioottikuureineen. Jouluvalmistelut ihan kesken, koti vielä siivoamatta, lahjat paketoimatta. Ihan pikkuhiljaa seinät alkavat kaatua niskaan kaikesta sisällä olosta ja joulustressi hiipiä huomaamatta harteille.


Mutta ei nyt pelkkää valitusta sentään. On meillä koristeltu koti ja kuusi, ennen flunssia ehditty leipomaan monta kertaa, lahjat hankittuna (paitsi yksi!!!) ja askarreltukin on lasten kanssa. Tänä jouluna meillä on jouluvalmistelut menneet niin, että otin joulukuun puoleenväliin asti rennosti ja sitten huomasin flunssasumussani, että meillähän on vielä kaikki tekemättä! Ja sairastelut sotkee kaiken aikataulun, vieläkin on vaikka mitä hoitamatta.. Ei meillä täydellistä tarvitsekaan olla, en helise jos pari villakoiraa kurkkii tv-tason alta, mutta suuremmat sotkut kyllä syö tunnelmaa..


Lasten joulu tulee kuitenkin. He eivät tiedä aikuisten stressailuista mitään. Näen jouluilon ja odottavan innostuneen tunnelman hiipivän heidän silmiinsä jo, ja sitä kautta se siirtyy kyllä minuunkin. Minulle paras joulumielen tuoja ovat lapset, meidän pojat. Ne vauhdikkaat, ihanat, fiksut, hauskat ja ihan huiput tyypit, joiden eteen tekee mitä vaan. Siksipä karistan joulustressin harteilta, kyllä ne loputkin valmistelut järjestyy. Vielä yksi hankinta ja kaikki on kunnossa. Tiedän, että kun pääsen paketoimaan, joulumieli löytyy. Silloin viimeistään se aina löytyy. 

Ihanaa ja rauhallista joulumieltä teille jokaiselle!

Pikkuisen punaista




Ihan pikkuisen punaista vain, se on joulun väri sanoi trendit mitä tahansa! Ompelin pikkujäbälle mukavan setin NOSH:n kankaista. Luumunvärinen raitatrikoo on huippuihana väreiltään ja todella pehmeää tunnultaan. Denim on puolestaan joustocollegea, ja näyttää tosi hyvältä! Denimväriset trikoot ja colleget jaksaa ihastuttaa, ja niistä tehdyt "farkut" on mukavia ihan pientenkin käyttää. Meillä on kummallakin pojalla vain yhdet farkut, joita käytetään vaan silloin kun collegehousut ei käy vaan tarvitaan siistimpää. Jos voi valita verkkarit niin ei ihme, että lapset yleensä ne haluaa, vaikka itse haluaisin heille välillä siistimpiäkin housuja päälle. Värikkäitä farkkuja ym. suoria housuja. 


Kaavoina käytin housuissa Ottobren Relaxed Fit:ä, jota olen kerran ennen kokeillut ja joka on todella kivannäköinen päällä. Juuri sopivassa suhteessa väljyyttä ja istuvuutta. Paidan kaavana on NOSH:n ilmaiskaava, jonka mittasuhteita kyllä vähän muokkailin. Kaavassa on kivaa nuo hihan resorit, jotka pidentää käyttöikää kun paita saa ollakin alkuun vähän ylisuuri eikä hihat tule käsien yli sittenkään. Etukappaleeseen lisäsin valenappilistan, johon valkoiset läpikuultavat napit pieneksi yksityiskohdaksi. 

Villasukat neuloin jo aiemmin syksyllä kumisaapaskeleille, mutta otin näihin kuviin mukaan koska ne sopii täydellisesti yhteen raitapaidan kanssa. Sukkiin neuloin väripilkuksi punaiset kärjet, koska ne on niin hauskannäköiset jalassa.. :D Yhteensopivuus tonttulakkiin on taattu sekin!


Kaksi viikkoa hujahti taas ohi niin että vilahti, ja blogi on aivan tuuliajolla! En haluaisi ollenkaan pitää blogia puolivillaisesti, mutta toisaalta mulla on tuolla sellaisia projekteja käynnissä ja suunnitteilla, joita haluaisin vielä näyttää. En siis ole ihan valmis pistämään pistettä blogiuralle, mutta aika vain on rajallista.. Ihanaa nähdä tilastoista, että teitä siellä vielä käy, ja anteeksi että bloggaustahtini on nykyään niin onnetonta!

Nostalgiaa tuolin muodossa


Sain pari vuotta (?) sitten siskoltani tämän superihanan keinutuolin, joka on todellinen klassikkojen klassikko. Tämä tuoli on toiselta nimeltään nostalgia, ja silti se on ajaton. Arvaan, että aika monella teilläkin on ollut tämä tuoli omassa lapsuudessa ja/tai omilla lapsilla. Ihan liian kauan keinutuoli odotti inspiraatiota ja aikaa kunnostukseen, mutta nyt se on hiottu ja maalattu viimeisen päälle. Niin ihanaa saada se vihdoinkin olkkariin väripilkuksi taas lasten käyttöön!

 
Tuoli oli alunperin kirkkaanpunainen, mikä oli tosi suloinen väri sekin. Punaisena se on ollut meillä jo käytössä esikoisen ollessa pienempi, mutta nyt maali oli pahasti kulunut ja rapistunut, joten kunnostus oli ihan ehdoton juttu. En tiedä kehtaako tunnustaa, mutta aloitin kunnostusprojektin hiomisella suunnilleen reilu vuosi sitten, ja nyt vasta sain maalaukset valmiiksi.. Väriä valitessa harkitsin tuota alkuperäistä punaistakin, ja oikeastaan montaa muutakin väriä, mutta päädyin lopulta kirkkaaseen sitruunankeltaiseen. Oon sitä mieltä, että tällainen nostalginen keinutuoli on ihan parhaimmillaan kirkkaassa värissä, nimenomaan väripilkkuna pienen ihmisen iloksi, ja olen tähän väriin todella tyytyväinen.



Tuolista tuli kyllä niin nätti, että olen aivan ihastunut siihen. Sentimentaalisena näen sen lasteni lapsilla jne. Sitä ei myydä koskaan pois, vaikka kuinka konmarittaisi. Tosin, pakko kertoa uuden uutukaiseen maaliin liittyen, että pojat on onnistuneet jo kolhimaan maalipintaa parista kohtaa, koska tottahan sitä äidin vaivalla kunnostamaa aarretta pitää käyttää ties minä autohyppyrinä väärin päin käännettynä.. Ja tänään huomasin että pienempi oli onnistunut jossakin välissä suttaamaan siihen liitua! Vinkkejä liidun puhdistamiseen maalipintaa kuluttamatta otetaan vastaan.. 

Ensi kerralla blogissa toivon mukaan jo ompelupostaus, mutta nyt toivotan teille mukavaa talvista viikonloppua!

Voinko olla mitä vain?

Tiedätte varmaan, kuinka sitä nuorena tuntuu siltä että kaikki ovet ovat avoinna työelämän suhteen? Kun tuntuu siltä, että tulevaisuus on superjännittävää, voit tehdä elämälläsi ihan mitä vain, koska olet vähän kuin tyhjä taulu peruskoulun jälkeen, kaikki on mahdollista. Kaikki on jännittävää, mutta ei sulla oikeastaan ole kiirekään, koska "se kaikki" on kuitenkin vielä edessäpäin. Maailma on sun ja niin edelleen. Voit olla ihan mitä vain haluat.


Silloin, kun kevyesti kriiseilin kolmenkympin ikää, ajattelin, että tää on kyllä vanhenemisessa pahinta. Se, että ne ovet alkavat sulkeutua. Kaikki ei olekaan enää mahdollista. Et voi tehdä sitä ja tätä koska olet koulutuspolkusi valinnut, elämässä on muutakin, on perhe ja lainat, et voi enää poukkoilla sinne tänne ja tavoitella unelmiasi. Kolmekymppisenä ei enää riitä se, että tietäisi mitä haluaa (jos edes tietää), vaan pitää olla jo se koulutus ja työ. Ehkä vielä voisi kouluttautua mutta vuodet vierii ja käy selväksi, ettei tässä olekaan aikaa kaikkeen. Pitää olla järkevä, hoitaa työt ja niin edelleen, pitää olla pysyvyyttä ja vastuuntuntoa. Eläkkeellä sitten on aikaa, on varmaan.


Ja ehkä haluaakin olla järkevä ja vastuuntuntoinen ja tekee sen mielellään. Mutta haluaisi samaan aikaan tavoitella unelmiaan. Niitäkin, jotka on muodostuneet elämän varrella. Ei niitä tiedä silloin juniorina, kun lukion opinto-ohjaaja hiillostaa valitsemaan loppuelämäsi ammatin. Silloinhan on vielä niiiiin nuori. Ei, vaan elämä muokkaa meitä ja unelmiamme, osa niistä kehittyy ajan kuluessa, jotkut saattavat putkahtaa päähän ihan vain yhtenä hyvänä päivänä, sellaisena jolloin sulla on aikaa pysähtyä miettimään oikeasti.


Olen yrittäjyydessäni kuin lapsi karkkikaupassa. Miksikä nimittäisin ammattiani? Yleispätevä yrittäjä kuulostaa kivalta ja toimii varmasti. Mutta voisinko olla vaikka suunnittelija? Designer? Olenko osittain myös markkinoija, ostaja, visualisti, valokuvaaja, myyntiedustaja, copywriter.. Mahdollisia titteleitä on vaikka kuinka monta, voinko olla niitä kaikkia?



Vaikka pohdittuani näitä asioita hetken, tulin kuitenkin siihen tulokseen että ei sitä tarvitse määritellä. Luokittelu on oikeastaan aika turhaa. Tärkeintä on se tunne, mitä tästä saan. Se tunne siitä, että olen oikealla polulla ja voin itse määritellä työni. Eikä sen edes tarvitse olla koko loppuelämäni työ jos siltä tuntuu. Kuka meitä muka rajoittaa sen vastuuntunnon lisäksi? Haluan tavoitella sitä mitä sydän haluaa. Haluan olla se, joka olen, ammatiltani ja muutenkin, vaikka olenkin kolmekymppinen ja mulla on perhe. Halua yhtä aikaa olla jalat maassa, kantaa vastuuni, elää tasaista ja rauhallista elämää, mutta myös leijua pää pilvissä, tavoitella mahdottomia, olla välittämättä jos joku ajattelee etten voi onnistua. Maailma on taas ihan pikkuisen enemmän auki. 

Yhden yllä mainituista kyllä sanon, kun kysytään mitä teen työkseni. Olen yrittäjä.