Kaaroja kuopukselle

 

Tossut H&M




Tämä setti lähti liikkeelle siitä että halusin käyttää loput mintunvihreät farkkujerseyt. Farkkujerseystähän aiemmin tein housut bodyn kaveriksi. Käytin jerseyn yhdessä ihanan mustavalkoisen raitatrikoon kanssa collaritakkiin. Tykkään tällä hetkellä hirveästi raidoista, voisin yhdistää niitä joka asuun!


Collaritakin kaava on OB:n Stardust, ja se on toteutettu kerrankin melkoisen uskollisesti ohjetta noudattaen. Takki on vuoritettu kauttaaltaan samalla raitatrikoolla kuin hihoissa. Taskussa on sisällä tähtitrikoota; en osaa vieläkään päättää pitäisikö itkeä vai nauraa etten tullut kohdistaneeksi yhtä ainutta tähteä näkyviin, en edes vahingossa.. 

Rintaan aplikoin toisesta trikoosta napatun tiikerin. Sopivasti katu-uskottavuutta jota alle vuoden ikäinen pienokainen toki mitä suurimmassa määrin tarvitsee! 


Housut ovat siis Verson puodin Kaaraa. Bongasin kuosia fb:n ompeluryhmässä jonkun kanssaompelijan tekemästä bodysta ja tykästyin jo silloin. Kun sitä tuli Versolle jälleen myyntiin ei tarvinnut kahdesti miettiä: meille ehdottomasti tätä!




Housujen kaavana on OB:n Streaky Legs, jälleen melko uskollisesti ohjeen mukaan. Poikkean niin usein annetusta ohjeesta ompeluhommissa, että välillä on kiva tehdä alkuperäisen mukainen. Mitäpä sitä muuttelemaan kun kaava ja ohje on hyvä! Malliin kuuluu tällainen kuvan mukainen tikkaus lahkeiden sisäsaumoihin. 

Nyt kun kelit alkavat antaa jo myöden, hankittiin vauvalle tuollaiset tossut jalkojen peitoksi ennen varsinaisia ensikenkiä. Tähän settiin nuo sopivat kuin nakutettu!

2 kommenttia