Maalauskuulumisia





Tässä syy melkein viikon mittaiseen blogihiljaisuuteeni! Olen joutunut sisustuskärpäsen puremaksi, ja käyttänyt kaiken liikenevän vapaa-ajan viikonlopusta alkaen niissä merkeissä. 

Olen jahkaillut olohuoneen seinien maalausta jo useaman kuukauden, ehkä vuodenkin, kunnes sain vihdoin päätöksen tehtyä. Vanhassa värissä ei ollut mitään vikaa, pidin siitä kyllä, mutta olen kaivannut olohuoneeseen valoisuutta. Siksipä maalasin seinät vitivalkoisiksi!





Sunnuntaina käytin kokonaisen päivän maalaamiseen, koska tein työtä yksin miehen viedessä lapset evakkoon työn alta. Sain maalatuksi kolme seinää, johon kaikkiin kaksi kunnollista kerrosta ja vielä kolmannen sinne tänne paikkaillen. Sitä neljättä seinää, kuvassa näkyvää ikkunaseinää olenkin sitten maalannut jo kaksi päivää.. Käytössä kun on ollut vain pienemmän päiväuniaika, ei seinä ota valmistuakseen. Voin kertoa, etten ihan heti aio ottaa toisintoa tällaisesta maalausprojektista. Maailmankatsomukseenihan kuuluu mä hoidan mä hoidan -tyyppinen ajattelu, eikä tullut sitten pyydettyä ketään avuksikaan. Ensi kerralla pyydän suosiolla maalausapua!




Mutta kyllä kannatti! Huone on huikeasti valoisampi kuin ennen, ja pidän puhtaanvalkoisesta väristä ihan valtavasti. Tarkoitus oli ottaa muutama yleiskuvankin huoneesta, mutta eskarilainen jäi hieman kipeänä kotosalle tänään, ja photobombasi koko huoneen leluilla ja muilla käden ulottuvilla olevilla esinellä, kuten sohvatyynyillä. Halusin kuitenkin tulla huikkaamaan kuulumiset sisustushommien keskeltä, ja muistuttamaan messulippu -arvonnan päättymisestä. Tämä päivä vielä aikaa osallistua!

9 kommenttia

  1. Mä olen kans sellainen valkoisen ystävä, mikä tulee sisustukseen. :) Harmi kun en pääse Tampereen kässämessuille, muuten satavarmasti osallistuisin arvontaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mullakin pitkää ollut valkoisen villitys sisustuksessa ja nyt vasta sain aikaiseksi seinät maalata. Ei sitä tajunnutkaan miten se aiempi väri söi valoa, vaikka ei mikään tumma ollutkaan. Harmi ettet pääse messuille, oltaisiin voitu törmätä! Ehkä sitten joskus kun järkätään kässäbloggareiden treffit! :)

      Poista
  2. On kyllä ihme juttu miten paljon pienikin värimuutos vaikuttaa! Meidän asuntohan on tosi valoisa kaikkien ikkunoiden ja korkean katon takia, mutta olkkarin yksi seinä oli kanssa ennen eri värinen ja kun maalattiin se valkoiseksi, tuntui että koko asunto valaistui ja suureni samantien.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella! Meillä olohuoneessa on vain yhdellä seinällä ikkunaa ja sekin päätyseinää, niin että kaikki lisäapu välille on todella tarpeen. Haaveilen sellaisesta valoisuudesta kuin teillä kuvan perusteella, joskus sitten kun haave talosta toteutuu! :)

      Poista
  3. Ihanaa valkeaa! Tekee heti mieli kirkastaa omatkin seinät :) Törmättäisköhän me messuilla, aion olla rohkea ja lähteä vauvan kanssa ajelemaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä oot rohkea! :) Mä meinaan lähteä yksin matkaan, jo matkoihin menee 2h suuntaansa täältä Turusta. Toivottavasti on sellainen tapahtuma kuin puhutaan! Eiköhän sieltä aina jotain kivaa löydä.. Eli ehkä tavataankin jos päivä osuu kohdalleen! Lauantaina meinaan mennä.

      Poista
    2. Niin miekin :) Meiltä ajelee kolmisen tuntia suuntaansa :p

      Poista
    3. Ai sulla on niin pitkä matka, hui! Ajatttelin itse että miten sitä jaksaa ajella vielä takaisinkin.. Silti, ehdottomasti haluan mennä! :)

      Poista