Blogivuosi 2015


Näin vuoden vaihtuessa on kiva katsoa vähän taaksepäin, mitä kaikkea vuosi pitikään sisällään. Blogin synttäreiden aikoihin tein jutun blogin ensimmäisestä vuodesta, johon koostin kuvat siitä, millaisia ompeluksia tein blogin alkuvaiheessa ja millaisia vuoden täyttyessä. Tähän vuosikoosteeseen halusin sen sijaan valita niitä ompeluksia ja kuvia, jotka ovat omia suosikkejani.



Vuoden 2015 alkaessa blogini oli vielä aivan alkutekijöissään, muutaman kuukauden vanha. Bloggaustahtini oli hidasta ja hain vielä tyyliäni niin ompelussa kuin blogin suhteen. Toukokuussa päätin vaihtaa blogin nimeä pitkän pohdinnan jälkeen, mutta vaikka harkitsin asiaa valtavasti tein väärän nimivalinnan. En silti sano, että nimen vaihtaminen olisi ollut virhe, sillä sen myötä tein tuolloin myös blogin ulkoasuun melkoisen remontin. Aloin päästä kunnolla jyvälle Bloggerin saloista, ja ulkoasu alkoi vihdoin näyttää minunlaiseltani. Blogirempan myötä aloin tosissani innostua bloggaamisesta, ja se toivon mukaan näkyy myös teille lukijoille.



Nimi Welcoming May sai olla vain muutaman kuukauden, kun minun oli todettava, ettei se vain yksinkertaisesti istu. Se on epäselvä, ei kerro yhtään mitään blogin aihepiiristä, eikä oikein mistään muustakaan. Lukijamäärä oli tuolloin jo kasvanut, ja pelkäsin nimenvaihdon karkoittavan heidät. Ajattelin kuitenkin, että jos haluan vielä vaihtaa blogille omanlaisen nimen, sen on tapahduttava nyt tai ei koskaan. Ajattelin, että se on helpompaa blogin ollessa vielä pieni. 



Mietin uutta nimeä aivan erityisen tarkkaan, vihko täyttyi erilaisista vaihtoehdoista ja niiden variaatioista. Kun löysin sopivan, annoin ajan kulua. Sitten vasta pystyin olemaan varma. Niin syntyi nimi the DIY Stories. Ja ihan pakko sanoa tuosta nimestä.. rakastan sitä! Se on juuri sopiva blogilleni, kertoo sen aihepiiristä ja sopii minulle. Nimenvaihdon myötä bloggaus sai entistä enemmän virtaa, ja nyt uudetkin lukijat tuntuivat löytävän paremmin blogiin. Ja mikä parasta, eivät ne alkuperäiset lukijatkaan vaikuttaneet hätkähtävän. 



Vuoteen kuului myös ensimmäinen blogiyhteistyöni Suomen Kädentaidot -messutapahtuman kanssa. Tähän sisätyi toki myös käynti Tampereen messuilla ensimmäistä kertaa, ja siellä ihanien bloggaajakollegoiden tapaaminen. Tein vuoden keskivaiheilla kolmen jutun sarjan DIY hiuspannoista ohjeineen, ne löytyvät nyt DIY -välilehdeltä. Vuoden lopulla sain myös kutsun osallistua tekemään Parhaat Oloblogit lehteä, josta jouduin aikataulun vuoksi kieltäytymään. 



Alkuvuonna pääpaino ompelussa oli lastenvaatteissa. Niitä edelleen tykkään eniten tehdä, mutta vuoden myötä olen alkanut ommella yhä enemmän myös itselleni. Vuoteen on mahtunut paljon ensimmäisiä kertoja, kun olen kokeillut jotakin uutta asiaa. Uuden oppiminen on minulle tärkeää. 






Katsotaanpa blogivuoden muutamia lukuja ja tilastoja. Vuoden aikana olen kirjoittanut yhteensä 123 postausta.  Juttujani on kommentoitu yhteensä  huikeat 547 kertaa, eniten keskustelua herättänyt postaus on arvontapostauksen ohella juttu siitä miten ompelevainen toimii vaatekaupolla. Useimmiten lukija tulee blogiin Facebookin kautta suorasta linkistä, toiseksi eniten Googlen kautta. Kymmenen blogin luetuinta juttua ovat:


Vuonna 2015 olen saanut toteuttaa omaa luovuuttani ompelussa ja blogissa. On ollut mahtavaa huomata, että siellä ruudun toiselta puolelta löytyy niin paljon samanhenkisiä ihmisiä. On ihanaa, että blogiini on tullut niin paljon lukijoita, joita kiinnostavat nämä samat asiat kuin minuakin. Kiitos siitä teille lukijoille, kiitos että olette siellä ja kommentoittekin silloin tällöin. Kiitos vuodesta 2015! 

Hyvää Uutta Vuotta 2016!


20 kommenttia

  1. Oikein hieno vuosi takana. Kauniita töitä :)

    VastaaPoista
  2. On ollut hienoa seurata sun blogitaivalta :) Hyvin lähtenyt käyntiin ja olet löytänyt omimman tavan tehdä blogia. Mukana myös vuonna 2016 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanasti sanottu, kiitos Piia! Mukavaa että oot siellä! <3

      Poista
  3. Mä en muista edes, mikä sun blogin nimi oli aiemmin. Hämärästi muistan Welcoming mayn, mutta taisin löytää lukijaksesi uusimman nimenvaihdoksen tienoilla. Ja olenkin aina ihastellut tätä blogin nimeä! Sulla on tyylikäs ja inspiroiva blogi.❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! <3 Tosi kiva saada nimestä palautetta, kun itsekin siitä niin tykkään!

      Poista
  4. Mä en muista edes, mikä sun blogin nimi oli aiemmin. Hämärästi muistan Welcoming mayn, mutta taisin löytää lukijaksesi uusimman nimenvaihdoksen tienoilla. Ja olenkin aina ihastellut tätä blogin nimeä! Sulla on tyylikäs ja inspiroiva blogi.❤

    VastaaPoista
  5. Samat sanat Johannan kanssa! Tykkään tyylistäsi, tämä on raikas ja taidokas, ja nimi täydellinen! Onnea tähän vuoteen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Hanna kivoista sanoistasi, tosi kiva kuulla! :)

      Poista
  6. Kiva oli löytää blogisi, alkuvuoden jutut olivatkin hieman tuntemattomimpia minulle. Seuraan varmasti ensi vuonnakin :). Oikein inspiroivaa uutta vuotta ja kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo alkuvuoden jutut tuntuu itsestäkin ihan muinaishistorialta.. Kiitos samoin, ja kiva että oot löytänyt tiesi mun blogiini! :)

      Poista
  7. Minä oonkin seurannut sua lähes alusta alkaen. Mä nimenomaan ihastuin siihen sun blogin ekaan nimeen. Se herätti heti huomion. Kiva toki tämä nykyinenkin. Minusta sinulla on kiva ote tehdä tätä hommaa ja hyvä tyylitaju. Stailaat kivasti kuvia, niitä on ilo katsoa. Mukana menossa taatusti myös tänä vuonna. Ihanaa Uutta Vuotta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa että siellä on joku joka on tosiaan ollut mukana melkein alusta saakka. Muistan että tykkäsit jo ekasta nimestä, ja se on musta kiva kuulla. :) Sä oot antanut aina niin ihanaa palautetta muutenkin! <3

      Poista
  8. Löysin blogisi nykyisellä nimellä. Tykkään hirmuisesti blogistasi, se on minustakin oikein tyylikäs ja inspiroiva <3 Luovaa ja iloista vuotta sinulle! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, ja kiva että löysit tänne. Samoin sinulle! :)

      Poista
  9. Sä oot kyllä tehnyt ihan sairaan hienoja juttuja! Yritin miettiä, mikä ois ollut mun lemppari, mutta valinta oli liian vaikea. Odottelen jo innolla uusia tuotoksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Oili! Uutta pukkaa jo, tosin melko perusvaatetta on nyt tulossa kun pienempi tarvitsee taas isompaa garderoobiinsa. :)

      Poista
  10. Mielenkiinnolla seurailen blogiasi:) Postauksesi on laadukkaita ja osaat tuoda kauniit käsityösi niin hienosti esille:) Hiuspantakuvan muistan, niihin aikoihin muuten löysin blogisi:) Oikein inspiroivaa ja ihanaa alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanasti sanottu. Muistankin sinun löytäneen tänne sen hiuspantaohjeen mukana. Päädyitkö kokeilemaan sitä? :) Hyvää uutta vuotta sinnekin!

      Poista
    2. Silloin kun löysin blogisi, ehdin juuri sitä ennen tekemään toisella ohjeella. Pidän ohjeesi kyllä mielessä ensi kesää ajatellen:)

      Poista