T-paidan uusi ilme

Kauluspaita Esprit


Tänään iski hirveä vimma saada printtiteeppari jollakin kivalla tekstillä! Tällä kertaa päätin napata kaapistani valmiin valkoisen t-paidan, mutta kun sellaista ei löytynyt, päädyin isomman pojan vaatekaappia kaivamaan. Pojan kaapista löytyi hakemani valkoinen t-paita, vaikka olisi häntä varten käynyt värillinenkin. Niissä vaan sattui olemaan kaikissa kuviota, joten pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa. 



Printtitekstin tekeminen valmiiseen teeppariin on superhelppoa ja nopeaakin. Ei tarvita ompelutaitoja, ei edes ompelukonetta. Tarvitaan kangasväriä ja sopivat kirjainleimasimet, kuten nämä käyttämäni leimasimet, jotka olen hankkinut Tigeristä. Kun leimasimet ovat niin pienet, kannattaa väri töpötellä niihin jollain erillisellä välineellä, ettei kangasväriä mene kirjaimen ulkopuolellekin ja sotke kangasta. Etsi kiva teksti, ja aloita painaminen! 





Tällaisen printtiteepparin toteutan kyllä vielä itsellenikin, kunhan saan sopivan paidan käsiini. Sopivia tekstejähän löytyy vaikka kuinka! Tämän pienen DIY:n lisäksi ollaan päästy tänään vihdoin viikonlopun ja alkuviikon flunssailun jälkeen taas nauttimaan keväästä. Päivästä tuli pitkästä aikaa niin lämmin ja aurinkoinen, että innostuin ulkoiluttamaan kameraa vähän enemmänkin. Tällaisia kevätpäiviä kiitos lisää!

You say I dream 
too big
I say you think too
small. 

15 kommenttia

  1. Siitäpä tulikin oikein tyylikäs. pienellä vaivalla vielä. Kivat kuvatkin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Innostuin taas enemmän kuvaamisesta aurinkoisen sään mukana! :)

      Poista
  2. Tässä on ideaa. Miksei aikuisenkin vaatteeseen joku pieni teksti.

    VastaaPoista
  3. Tässä on ideaa. Miksei aikuisenkin vaatteeseen joku pieni teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselleni tosiaan suunnittelin vastaavaa printtiä ensin, ja toteutankin myös jossakin vaiheessa. Kiitos! :)

      Poista
  4. Ihan mahtis tuunaus! Mie en osaa noilla noin siististi leimailla, aina jää reunaa näkymään :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tein tuollaisen ihan pienen töpöttömen ja sillä laitoin väriä varovasti niin ettei mene reunoille. Onhan se kyllä vähän pikkutarkkaa hommaa! :D

      Poista
  5. Hieno teksti ja tuunaus! Minä en ole koskaan saanut noin siististi pienillä kirjainleimasimilla tekstiä tehtyä, olenkin vähän hätähousu :D.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, olihan se vähäsen pikkutarkkaa tihrustamista tuolla pienellä töpöttimellä sutia väriä leimasimeen. :D Kiitos!

      Poista
  6. Tämä on tosi hieno, toteuttamiskelpoinen meidän koulupojallekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo melkeinpä paremminkin sopii kouluikäiselle, vaikka meidän eskarikin jo just tällaisista tykkää. Ja tekstejä on olemassa niin paljon kuin sielu sietää! :)

      Poista
  7. Tosi hieno idea ja toteutus! Vähän samantapaista ideaa kehittelin mielessäni, kun näin varastossa yhden vanhan ja rikkinäisen kirjoituskoneen..En siis ajatellut työntää kangasta sinne rullan väliin mihin paperi laitetaan, vaan ottaa irti ne kirjaimet koneesta ja painaa kangasväreillä teksti..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Joo ehdottomasti käyttöön leimasimiksi! Mun tuunaussilmät näkee heti mielessään tuon kirjoituskoneen ja kaikki ne osat joita voi käyttää vaikka mihin! :)

      Poista