Miltä näyttää työtilassa



Olen yrittänyt kaksi päivää saada johonkin väliin mahtumaan niiden edellisessä postauksessa mainitsemieni housujen kuvaamisen, mutta turhaan. Tämän viikkoinen sirkus on tavallistakin vilkkaampi, koska järjestelen lasten synttärijuhlia ja mies on ollut työmatkalla. Vaikka en ole onnistunut kuvaamaan housuja, on kodin juhlakuntoon laittamisesta etua bloginkin kannalta. Nimittäin työtilakin on raivattu kuntoon ja kaikki ne kymmenisen keskeneräistä työtä piilotettu kaappiin, ja on hyvä hetki räpsiä muutama kuva huoneesta.




Tämä meidän työhuone on päätynyt oikeastaan melkein kokonaan omaan käyttööni, koska miehellä ei juuri nyt ole ollut tarvetta työpisteelle kotona. Läppäri kulkeutuu mihin tahansa, ja aika usein sitä näpytelläänkin jossain ihan muualla kuin tässä huoneessa. Ompelujutut on vallanneet koko pitkän kahden työpisteen pöydän. Ompelukone ja saumuri saavat olla siis kokoajan esillä, mikä on tosi iso asia ajankäytön kannalta. Pidän tosi tärkeänä sitä, ettei mene aikaa koneiden kantamiseen esimerkiksi keittiön pöydälle kuten ennen, vaan voi keskittyä olennaiseen. 

Seinällä olevalle magneettitaululle sijoitin sellaiset kaavat, jotka olen juuri piirtänyt mutten vielä leikannut, tai joita aion seuraavaksi käyttää. Aiemmin ne pyörivät milloin missäkin, yleensä jossain tiellä ja vaarassa tuhoutua. Magneettitaululla ne pysyvät kätevästi siisteinä odottamassa käyttöönottoa.



Työpöydän yläpuolella sijaitsevat hyllyt on tosi hyvällä paikalla, siihen sijoitin nuo tuunaamani laatikot, joista löytyy aiemmin kirjoitettu postaus täältä

Tältä näyttää siis työtilani juuri nyt. Ensi kerralla toivon mukaan taas vaatejuttuja!


Ei kommentteja