3x pieni yöasu


En tiedä onko uusi kuivausrumpu kutistanut vaatteita, vai onko pienempi tosiaan ihan yhtäkkiä venähtänyt useamman sentin, kun kaikki vaatteet tuntuvat niin kamalan pieniltä. Koska näitä itsetekemiäni en elastaania sisältävän kankaan vuoksi uskalla rummuttaa (paitsi niitä vanhoja jo kulahtaneita), on varmaan uskottava siihen että meidän vauva on tosiaan ottanut kasvupyrähdyksen. 


Piirsin siis ensimmäisinä koon 92 kaavoina uusimmasta Ottobrestä Bug -paitakaavan ja Little Mermaid -shortsikaavan yöasuja varten. Paitakaava on kivan erilainen kantattavan kaareutuvan helman vuoksi. Nappilistakin siinä on, mutta sen jätin pois. Tytöille suunnatun shortsikaavan muokkasin leikkaamalla pidemmän kantin lahkeita varten. Niin, että rypytystä tulee vähän vähemmän. On nuo pussimalliset shortsit vaan niin suloiset hänellä päällä!



Kankaat yöasuihin kaivoin jämäpalojen joukosta. Sain käytettyä asuihin sellaisten kankaiden loppuja, jotka olen hankkinut joskus aloittaessani tätä harrastusta. Kuten tuo dinokuosi, josta muistan ommelleeni pienemmälle bodyn raskausaikana. Nyt siitä riitti enää paidan etukappaleeseen, mutta on kiva nähdä loputkin kankaasta kuitenkin vielä käytössä.  Yhteen paitaan kokeilin Pia Westerholmin silityskuvaa. Vähän haaleasti se jäi kiinni, ehkä olisi pitänyt silittää kiinnittäessä vähän vielä pidemmin.


Kaikki kolme settiä tein niin, että vaikka ne ovat periaatteessa housu-paita -parit, voi niitä silti sekoittaa mix & match -tyyliin.


6 kommenttia

  1. Huippu kivoja kaikki! Vaikuttaakohan valon lisääntyminen myös lasten kasvuun, kun aina keväisin huomaa viime kesän (muka silloin reilujen) vaatteiden käyneen yhtäkkiä pieniksi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Ihan yllättäen tuntui kyllä käyneen, kun ihan yhtäkkiä vaan huomaa että kaikki vaatteet on nafteja.

      Poista
  2. Kivoja! Täytyypä itsekin testata tuo teepparin kaava, kun sitä aina inspiroituu kokeilemaan joitain kaavoja vasta kun näkee mitä muut on tehny. Mitä kuminauhaa sulla on shortsien vyötärössä? Mulla olis joku pehmeä hakusessa, joten vinkkaapa jos tiedät mistä saa hyvää ja sellasta mikä ei vahingossakaan purista ihan pientä ihmistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kyllä kivat kaavat! Mulla oli kaapissa sellasta pikkuhousun reunakumpparia, minkä valitsin näihin just niist syistä, ettei paina ja purista ja on pehmeää. Yöasuissa se on erityisen tärkeää. Se on siis sellaista kapeaa nauhaa.

      Poista
  3. Hienoja yökkäreitä, shortseihin saakin kivasti käytettyä pienempiä kangaspaloja! Toi on kyllä parasta, kun osia voi yhdistellä toisiinsa. Ei tarvitse odotella pyykistä tiettyä paitaa tai housua:) Olen myös hämmästellyt miten huimasti lapsi voi lyhyessä ajassa kasvaa. Ja sehän tarkoittaa sitä, että joutuu melkein koko vaatevaraston laittamaan aina kerralla uusiksi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin saa! Siinä uusimmassa Ottobressa oli muistaakseni vielä sellainenkin shortsikaava, jossa tuli muutama eri suikale pystypäin. Saa tosi pienetkin palat käyttöön. Tuo on just se, miksi on hyyvä näiden sopia kaikkien keskenään yhteen, että aina joku kappale pesussa. Tää kasvupyrähdys pääsi tosiaan yllättämään. Edelliset t-paidat joita ei hirveän kauan ole edes käytetty, joutuu jo laittamaan pois. Mutta saaa ommella uusia kuten sanoit! :)

      Poista