Midihame pastellin sävyssä



Eilen juhlittiin koulunsa päättäneitä ja valmistuneita, ja niin myös erään mulle tärkeän ihmisen ylppäreitä, ihanissa puitteissa läheisten ihmisten kanssa. Juhlat oli kaikin puolin tosi onnistuneet, oli kivaa olla osa niitä. Tein noita juhlia varten tämän pastellinsävyisen midihameen joustamattomasta polyesteristä. Mutta niinhän siinä sitten kuitenkin kävi, että jättäessäni ihan vähän vaan ompelua juhlapäivän aamulle, pisti aikataulu pakan sekaisin ja päädyin juhliin loppujen lopuksi ihan toisessa mekossa. Harmi, mutta nyt tää on valmiina seuraavia juhlia varten!


Kangas on tosi hyvä tällaiseen juhlavaan hameeseen, se ei rypisty ja hulmuaakin aika kivasti. Värinä tällainen pastellinen minttu on sellainen, ettei sitä kaapista kauhean paljoa ennestään löydy. Pojilta kyllä, mutta omastani ei. Siksipä valitsin juuri tämän värin, koska  sitä ei vielä juuri ole ja se on kaunis. Viihdyn hyvin pastelleissa, ne on kivan pehmeitä ja naisellisia värejä käyttää yhdistettynä johonkin kontrastiväriin kuten vaikkapa mustaan. Tämän hameen yhdistin raidalliseen yläosaan, mustiin sukkiksiin ja mustiin korkkareihin. 

Tuntuu, että blogissa kirjoitan jatkuvasti kokeilleeni jotain ompeluun tai muuhun diy-juttuihin liittyvää ekaa kertaa, no, tällä kertaa se on piilovetoketju. Vielä en ollut sellaista aiemmin mihinkään ommellut, mutta tähän se oli ihan itsestäänselvyys. Ei ollut hankalaa ollenkaan, varsinkaan kun kangas ei ole joustavaa. Ompelin piilovetoketjun toiseen sivusaumaan. 


Mitään kaavaa en hameeseen käyttänyt, vaan toteutin sen melkein täysin 'no waste' -idealla. Leikkasin kaksi suunnikasta, jotka ompelin lyhyistä päistä yhteen, ja rypytin yläosan yhteensä 3m leveyden. Hiukan kaareutuvat vyötärökaitaleet, joiden väliin ompelin rypytetyn hameosan. Alle suunnittelin laittaa tylliä, mutta oikeastaan tämä on ihan riittävän muhkea näinkin. Näin paljon tätä kangasta tässä sitten on! 

 

10 kommenttia

  1. Ihanan hulmuava hame :) harmi ettei kerennyt mukaan edellisiin juhliin, mutta tuo on varmasti monipuolinen hame jolle löytyy paljon käyttöä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, hulmuavuus oli tän koko hameen ydin ja tavoite. :D Ja totta, onhan se kyllä melko monipuolinen myös!

      Poista
  2. Kaunis! Rypytyksillä saatu just sopivasti muhkeutta! Toki halutessaan allehan voi ommella vielä erillisen tyllihameen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Joo samaa suunnittelin, että vois tehdä erillisen. Käy sitten muillekin mekoille. :) Ja muutenkin, olisi kiva kokeilla tyllihameen tekemistä!

      Poista
  3. Mä tuun vähän jäljessä näiden kommenttieni kanssa :) Mutta siis tää on tosi kiva! Ja sopii erityisen hyvin just sun kropalle, kun oot noin pitkä ja siro.

    VastaaPoista