Jazzbrunssi + DIY rannekoru


Lauantaina käytiin nauttimassa Aula Cafen ihanasta Jazzbrunssista. Ollaan käyty tuolla brunssilla paristi ennenkin, ja voin vaan kehua, niin hyvää ruokaa ja hyvää tunnelmaa. On tosi harmi, että pian Aula Cafe lopettaa ja siinä samalla päättyy brunssitkin, mutta ehdittiinpä sentään vielä käydä siellä. 

Käytin brunssilla ranteessa uutta DIY korua, jonka punoin keinonahkaisesta nauhasta, konjakinruskeasta tietysti. Tuota samaa nauhaa olen käyttänyt aika moneen jo, esimerkiksi solmittuna meikkipussin vetoketjussa ym. Se on tosi monikäyttöistä! Otin muutaman kuvan tekovaiheesta, jos haluat vaikka kokeilla tehdä samanlaisen!


Käytin apuna n. 15cm leveää pientä vuokaa, koska mulla ei mitään kudontavälineistöä ole. Vuoka ajaa hyvin saman asian, kunhan se on sopivan kokoinen. Kannattaa katsoa, että reunasta reunaan on riittävä mitta ranteen ympäri, koska noita pitkittäin tulevia loiminauhoja ei kitkan vuoksi pahemmin siirrellä työn edistyessä. Sitten vaan uusi, mahdollisimman pitkä nauha, koska mieluummin ei mitään solmuja tai muita liitoskohtia keskelle korua, ja punomaan. Muista jättää tarpeeksi pituutta alkuun, että sen saa sitten lopuksi solmittua loiminauhojen kanssa. 

Haarukka on hyvä väline nauhan työntämiseen paikoilleen. Samalla voi kiristää sopivasti sivusuunnassa, niin että reunasta tulee tasainen. Kun punottu osa on sopivan pitkä, leikataan pitkittäin kulkevat loiminauhat keskeltä vuoan alta poikki, ja solmitaan kaksi nauhaa aina yhdeksi solmuksi. Tässä mun korussani on viisi loiminauhaa, jolloin tulee parillinen luku kun lasketaan mukaan sekin nauha, jolla punosta tehdään. Solmiminen ei ehkä ole se paras ratkaisu, mutta en tähän hätään keksinyt parempaakaan joten sillä mentiin. Muut nauhat leikkasin lyhyeksi, ja yhdet kummastakin päästä keskeltä jätin solmimisnauhoiksi. 


Ei siis tosiaankaan mitään rakettitiedettä, vaan helppo, nopea ja kiva diy kesälomalle!

4 kommenttia

  1. Kiva koru ja tekniikka! Voisko ne päät ommella kiinni? Tulis litteämpi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna! Harkitsin myös tuota ompelemista, mutta sit pelkäsin että siitä tulisi epäsiisti jos neula vaikka rikkoisi nauhoja. Solmittuna ihan siisti kuitenkin, vaikka ei toki yhtä litteä.

      Poista
  2. Tosi nätti! Ei tarvita kuin pientä keksiläisyyttä noihin välineisiin:) Esim. rikkinäisen nojatuolin osaa olen joskus käyttänyt hihalautana tai esim. kinkkuhaarukkaa nyörin tekoon:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Esim. haarukalla saa tehtyä kivoja pieniä pompomeja. Aina ei tarvita erillistä välinettä! :)

      Poista