Testileggingsit +ohje trikoon letittämiseen


Lisää päätöntä menoa, jee! Täällä ollaan oltu reilu viikko flunssassa oikeastaan koko perhe, eikä juuri mitään ole saatu tehtyä. Ommellut olen jotakin pientä, mutta valmiiksi sain ainoastaan nämä leggingsien testiversiot. Tavoitteena oli piristää harmaata vaatetta ja karkottaa kalsari -lookia tekemällä letitetyt nilkkaosat. Trikoon letittämiseen löytyy ohje edempänä!




Minähän en siis leggingsejä ole tottunut käyttämään. Omistan vain yhdet, nekin tietysti mustat, ja käytän niitä vain mekon ja saappaiden kanssa. En osaa ollenkaan pukeutua leggareihin ja tunikaan. Tunika onkin sitten toinen vaatekappale, jollaista en yksinkertaisesti omista. Nyt kun olen blogeja seurannut niin kyllä vaan näyttävät leggariasut kivoilta. Juuri sellaisilta sopivilta asuilta arkeen ja etenkin kotona oloon. Siispä kokeilemaan!



Mittojen mukaan tehtyihin leggings -kaavoihin löytyy ohje  Mallikelpoisen sivulta. Se olikin helppo osuus, vaan sopivan kankaan löytämisestä ei voi sanoa samaa. Hain ja hain, ja löysin! Se kangas saa jäädä vielä arvoitukseksi, koska en uskaltanut kokeilla kaavaa suorilta siihen. Kaivoin tällaisen harmaan kaapintäytekankaan esiin ja kokeilin sillä. Koska harmaat leggarit voivat olla aika tylsät, täytyy niihin keksiä joku kikka. Olette ehkä jo nähneetkin leggareita, jotka on letitetty koko sivun mitalta? Itse päätin tyytyä pelkkään nilkkaosaan, ja muutenkin maltilliseen lettiin koon puolesta. Näin jälkikäteen olisi ehkä voinut tehdä suuremman letin, jolloin nilkkaosa rypyttyisi myös kauniimmmin. 

Mutta pidemmittä puheitta, ohjeeseen. 

Letitetyt leggingsit





Leikkaa siis erillinen osa nilkkaa varten (varsinainen lahjeosa tietysti tämän verran lyhyemmäksi). Leikkaa kappaleesta pari senttiä leveämpi, enemmänkin jos teet isomman letin. Letitys kaventaa kappaletta ja jos vielä jää liikaa leveyteen, voit leikata kappaleen leveyden sopivaksi yhdistäessäsi sen lahkeeseen. Mieluummin liikaa siis kuin liian vähän. Myös pituuteen voi laittaa ekstraa, etenkin isompaa lettiä tehdessä. Tämä minun minilettini ei hirveästi pituutta syö. Siis, leikkaa kappaleen taitteelle viiltoja, tässä noin puolen sentin välein. Jos tavoittelet muhkeampaa lettiä, jätä väli isommaksi. 




Sitten letittämään. Aloita työtämällä virkkuukoukku kahden ensimmäisen lenkin alta ja vetämällä toinen lenkki ensimmäisen ali. Aluksi voi näyttää, ettei tästä mitään lettiä tule mutta jatka vaan, kyllä se siitä muodostuu! 



Letitä lenkit ja kiinnitä loppu nuppineulalla tai parilla tikillä. Itse käänsin viimeisen lenkin syrjään ommellakseni ensin taitteen, ja sitten vasta ompelin lenkin käsin kiinni kaksoisneulatikin päälle. Voit myös kuositella lettiä vetämällä kangasta kevyesti leveyssuunnassa.




Aloituskohtaan jää tällainen reikä. Se kannattaa ommella käsin kiinni kankaanvärisellä langalla, ja jättää sitten saumaan piiloon kun ompelet kappaleen kiinni lahkeeseen.


Sitten vaan ompelet kappaleet oikeat puolet vastakkain lahjekappaleisiin. Lopuksi kokoa leggingsit normaaliin tapaan. Valmista! Tästä kuvasta huomaa hiukan tuota, miten letti vetää kangasta lyhyemmäksi. Jos letti on isompi, syntyy kiva rypytys!

Lopuksi vielä kevennyskuva. Pyysin nimittäin miestäni (ihanaa taitavaa harrastevalokuvaajaa) ottamaan kuvat leggareistani. Tällaisen kuvan hän sitten otti:





Niin, siinä ne nyt on, harmaat kalsarini! Hauskaa Halloweenia! :)


15 kommenttia

  1. Voi miten kivalta nuo letit näyttää! Oon ihan rakastunut leggareihin. Ne on ainoat mukavat näinä muhkeina elämän hetkinä, kun en vielä(kään!) ole raskautta edeltäneissä mitoissa. ;D

    VastaaPoista
  2. Voi miten kivalta nuo letit näyttää! Oon ihan rakastunut leggareihin. Ne on ainoat mukavat näinä muhkeina elämän hetkinä, kun en vielä(kään!) ole raskautta edeltäneissä mitoissa. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo ei kyllä paina mistään, on tosi mukavat! Silti siistimmät kuin perusverkkarit. Vielä en ihan tajua minkä kanssa tällaiset oikeen voi pukea kun tunikoita ei ole, mutta kyllä mä näitä lisää vielä teen!

      Poista
  3. Legginsseistä ei oo paluuta ;) kiva tuo letti, pitää testatakin! Ihanaa viikonloppua ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kuvitella että näihin jää koukkuun, ihan tekemisenkin puolesta kun on niin nopeat surauttaa. Varmaan just sellanen "näitä ei oo koskaan liikaa" vaatekappale. :) Samoin sulle! <3

      Poista
  4. Tosi nätit, just sopiva piriste tuo letti harmaaseen. Multa löytyy kyllä legginssejä, mutta tunikoita ei juurikaan hirveesti :). Pidän legginssejä paljon kans mekkosten kanssa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekot on hyvä kaveri leggareille myös! Joo täytyy kokeilla tuota lettiä vielä paksumpanakin versiona, ehkä vähän pidempänäkin. :)

      Poista
  5. Just hyvä ohje! Mietin miten tuon pään saisi siististi, niin saumaan piilottamallahan se onnistuu. Kätevää :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Piia! Joo sinne sen saa nätisti jemmattua. Jos tekisi muhkeammalla rypytyksellä niin ei tuo kappaleet yhdistävä saumanan paremmin näkyisi. Vaikka tällainen pieni letti voi olla just hyvä aikuiselle. :)

      Poista
  6. Mahtava ohje, kiitos!! Nyt voin minäkin kokeilla lettejä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa, jos ohje pääsee käyttöön! Tätähän voisi soveltaa vaikka mihin trikootyöhön.. :)

      Poista
  7. No onpas kivan näköiset. Ei ois tullut mieleen et letti syntyi noin. Kiitos ohjeesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Letti on kyllä kiva lisä. Työn alla on kokeilu paitaa kun, mutta siinä pitää miettiä tarkemmin miten paljon lisätä leveyttä ja korkeutta ym..

      Poista
  8. Mä mietin kanssa että jossain paidassahan letti ois kiva! Ei ollut tullu tommonen tekniikka mieleenkään.

    Mun on myönnettävä, etten oo koskaan vielä omistanut yhtäkään paria legginsejä! En myöskään ihan heti osaisi kuvitella niitä käyttäväni. Tyypillinen "muiden päällä kyllä, ei itellä" -tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo sitä pitää kokeilla! Täytyy tunnustaa etten vielä tiedä miten nää letit tykkää pesuista, varsinkin useammasta, eli täytyy varmaan kokeilla johonkin ostopaitaan Ennenkuin vuodatan sydänvereni johonkin ompelukseen.
      Mulle myös leggarit tosiaan aika uusi juttu, siinä mielessä ettei vaan ole tullut hankittua muuta kuin ne yhdet mustat. Katsotaan katsotaan, kotiutuuko niihin! :) Näyttää monessa blogissa niin kivalta.

      Poista