Introverttina ekstroverttien maailmassa

 
Introverteista ihmisistä ajatellaan tosi usein, että ne on hiljaisempia ja sisäänpäinsuuntautuneita, koska eivät tykkää ihmisistä. Ei niillä ole mitään sanottavaakaan eivätkä ne osallistu aktiivisisesti keskusteluun koska ei niitä kiinnosta. Tai ehkä ovat muuten vaan töykeitä tyyppejä. Introvertit ovat syrjäänvetäytyviä eivätkä osaa pitää hauskaa. 

Monelleko introvertille nämä luulot ovat tuttuja? Veikkaan että aika monelle, niin minullekin. Nuo kaikki edellä luetellut on kyllä aikamoisia vääriä luuloja. Ensinnäkin introverttius ei ole mikään joko on tai ei -juttu, vaan vähän niinkuin akseli introversion ja ekstroversion välillä, jolle jokainen sijoittuu mihin sijoittuu. Toisekseen, introverttius ei tarkoita töykeyttä tai tylsyyttä. 



Otetaanpa hiukan tarkemmin. Introvertit kyllä pitävät ihmisistä, vaikka eivät olekaan ulospäinsuuntautuneita. Isoa ryhmää ja small talkia enemmän he suosivat kahdenkeskisiä keskusteluita kiinnostavista aiheista. Introvertin pitää saada miettiä ensin asioita, eikä heille ole ominaista sanoa heti ääneen päähän tulevat ajatukset. Itse koen keskustelun vähääkään isommassa ryhmässä usein vähän hankalaksi, en ole hyvä tuomaan ajatuksiani esille ryhmässä. Ei se silti tarkoita, etteikö keskustelu kiinnosta minua tai ettei minulla ole mitään sanottavaa. Introverttina jään usein seuraamaan keskustelua sivusta. 

Entäs käsitys siitä, että introvertit eivät halua pitää hauskaa ja käydä tapahtumissa ja juhlissa. He eivät ole sosiaalisia? Sisäänpäinsuuntautuneisuus ei ole sama kuin antisosiaalisuus vaikka ymmärrän kyllä että se siltä saattaa näyttää. Koska siinä missä ekstrovertti latautuu toisten ihmisten seurasta, introvertti saa voimaa yksinolosta. Kyllä introverttikin silti nauttii seurasta, mutta haluaa orientoitua ihmisjoukossa olemiseen etukäteen ja mieluusti sen jälkeen olla vähän itsekseenkin. Itse rakastan kyllä ystävien seuraa ja juhliakin, mutta esimerkiksi kovassa metelissä oleminen vaatii jatkoksi hiljaisuutta ja yksinoloa. 



Se, mikä noista luuloista harmittaa omalla kohdallani, on luulo siitä että introvertti ihminen on töykeä. Olisihan sosiaalinen elämä varmasti mukavampaa jos olisi luontevasti avoin ja ulospäinsuuntautunut juttelija, mutta kun en ole. Enemmän tykkään syvällisestä keskustelusta kahden kesken tai ihan pienessä ryhmässä, jolloin ei ole paineita saada asiaansa sanottua ennekuin joku muu jo puhuu ja vie keskustelun ihan toisaalle. 

Mutta maailma tuntuu usein suosivan ekstroverttiutta. Jo pienillä lapsilla suositaan ekstrovertteja ominaisuuksia, kuten juuri ulospäinsuuntautuneisuutta. Tottakai on ihan hyvä, että lasta näihin kannustetaan, mutta introverttilapsen äitinä en tykkää yhtään siitä, että vastakkaisia luonteenpiirteitä ei oikein hyväksytä. Lapsi, joka ei innosta puhkuen ryntää ryhmän leikkeihin mukaan, pälpätä kaikille mitä mielessään on, on tosi monen mielestä omistuinen, vähän vääränlainen. Jos lapsi vielä viihtyy itsekseen niin onhan se nyt aivan käsittämätöntä. 



Kumpikaan ominaisuuksista, ei ekstroverttius eikä introverttius ole toista parempi tai huonompi. Se on tämän jutun pointti, hyväksytään introvertitkin sellaisina kuin he(me) ovat. Meillä on omat vahvuutemme, kuten monesti hyvä itsetuntemus, tai se että meille luottamus on tärkeää. Monet introvertit ovat hyviä ajattelijoita, heitäkin maailma tarvitsee! 

Jokaista lasta voi kannustaa avoimuuteen ja ryhmässä toimimiseen, mutta hyväksyä silti se, että introverttilapsen mielenkiinto saattaa olla muualla. Kyseessä on kuitenkin sisäsyntyinen ominaisuus, ei mikään mihin on opittu tai mistä voi oppia pois.

Introvertti.fi sivusto kuvaa introversiota osuvasti näin:

Introversio ei ole elämäntapa eikä valinta, ei liioin muotioikku tai alakulttuuri. Introversio on biologinen, DNA:han koodattu ominaisuus. Itse asiassa tätä persoonallisuuspiirrettä pitäisikin kutsua tarpeeksi: introversio on yksityisyyden tarvetta.

Ja miksi siitä tarvitsisikaan oppia pois, kun kyse on vaan ihmisten erilaisuudesta, ja sehän on pelkästään hyvä juttu se!  





25 kommenttia

  1. Täällä toinen introvertti! Tunnistan itsestäni paljon samoja piirteitä, joskin olen janalla ehkä hiukan lähempänä ekstroverttiutta, mutta useimpien testistöjenkin mukaan kuitenkin selkeästi enemmän introvertti. Tunnistan tuon yksinolon kaipuun - annoin synttärilahjaksi itse itselleni päivän ihan omaa aikaa ilman ketään toista. Ja voi miten nautin! Sen jälkeen oli taas tosi ihanaa olla perheellä, kun oli saanut rentouduttua yksinään. Sitä ei moni tajua, itsekin välillä unohtaa miten hyvää yksinolo tekee. Ja sitten joutuu selittelemään, mikä sekin on hassua. Ihanaa että meitä on muitakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huippua että on, muitakin siis! Ja toi synttärilahja kuulostaa hyvältä. Monesti kuulee puhuttavan äitien omasta ajasta vaan liittyen siihen että tarvitseeko aikaa erossa lapsistaan, mutta ei se sitä välttämättä ole. Itse ainakin tarviin illalla lasten nukkuessa yksinoloa vaikka heidän seurastaan nautin päivällä täysillä. :)

      Poista
  2. Täällä toinen introvertti! Tunnistan itsestäni paljon samoja piirteitä, joskin olen janalla ehkä hiukan lähempänä ekstroverttiutta, mutta useimpien testistöjenkin mukaan kuitenkin selkeästi enemmän introvertti. Tunnistan tuon yksinolon kaipuun - annoin synttärilahjaksi itse itselleni päivän ihan omaa aikaa ilman ketään toista. Ja voi miten nautin! Sen jälkeen oli taas tosi ihanaa olla perheellä, kun oli saanut rentouduttua yksinään. Sitä ei moni tajua, itsekin välillä unohtaa miten hyvää yksinolo tekee. Ja sitten joutuu selittelemään, mikä sekin on hassua. Ihanaa että meitä on muitakin! :)

    VastaaPoista
  3. ....ja nyt oli kyllä kohtuusekava kommentti, sori! :D Todellista ajatusten virtaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä se oli ihan selkeä, ainakin toiselle tällaiselle tajunnanvirrasta kirjoittavalle! :D

      Poista
  4. ....ja nyt oli kyllä kohtuusekava kommentti, sori! :D Todellista ajatusten virtaa!

    VastaaPoista
  5. Paljon ajatuksen aihetta antava postaus ja hyviä pointteja! Tällä toinen introvertti ja esille tuomasi ajatukset ja ennakkoluulot ovat hyvin tuttuja myös minulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee tosi kivaa että tästä voi tunnistaa itsensä, ja että sieltä löytyy muitakin introvertteja. Jostain luin että enemmistö (70%) ihmisistä kun on ekstrovertteja. Sen suhteen ei ole ihme jos meitä on joskus vaikea ymmärtää, mutta onneksi näitä käsityksiä välillä aina pääsee korjaamaan :)

      Poista
  6. Täällä myös yksi introvertti :). Viime aikoina olen paljon lukenut termeistä introvertti, ujo, erityisherkkä, aihe on mielenkiintoinen. Välillä tosiaan tuntuu, että maailma on sosiaalisten, ulospäin suuntautuneiden ja sellaisten, jotka osaavat verkostoitua sekä tuoda itseään esille. Kyllä sitä meinaan välillä melkein kadehtii ihmisiä, jotka ovat nokkelia ja osaavat puhua kenen kanssa vaan, ihan mistä vaan :). Itse olen aina osannut tuoda ajatukset paremmin esiin kirjoittamalla ja käsityöt olen kokenut aivan ihanana itseilmaisun muotona myös. Ja tuosta yksinolosta, se on aivan ihanaa, jos saan olla yksin kotona (melko harvinaista herkkua nykyään) niin ei tule kyllä aika pitkäksi saatikka että tarvis mihinkäään lähteä. On ihan luksusta saada olla pelkästään omien ajatustensa kanssa kahden. Tämä oli tärkeä aihe - jee meille introverteille ompelijoille (tai käsityön tekijöille) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, tosi samoja ajatuksia sulla kuin mullakin. :) Kirjoittaessa tuntuu tosiaankin että saa ajatukset tuotua ilmoille paljon paremmin. Tuo erityisherkkyys on kyllä myös kiinnostavaa, siitä oon mäkin lueskellut. Tuntuu että se menee aika monessa yksiin introversion kanssa.

      Poista
  7. Meitähän on monta:) Tunnistan kyllä itseni introvertiksi. Isossa ryhmässä en vain jotenkin osaa olla luonteva, enkä saa itseäni kuuluviin, vaikka kuinka tekisi mieli osallistua mielenkiintoiseen keskusteluun. Tai vaikka niin, että olen juuri saanut koottua ajatukset ja osallistumassa keskusteluun, aihe onkin jo sitten ihan muualla:) Viihdyn pienessä ryhmässä, erityisesti tutussa ja turvallisessa eikä yksinolokaan tuota mitään ongelmia:) Ehkä tästä syystä käsityöt on myös minullekin niin tärkeä harrastus, koska siinä pääsen toteuttamaan itseäni ja voin olla ihan omien ajatusteni kera:) Harmittelin ja mietin ehkä liian paljonkin tätä luonteenpiirrettäni nuorempana, mutta kyllä sitä näin aikuisiällä on oppinut hyväksymään itsensä juuri sellaisena kuin on:) Voi että, miten mielenkiintoinen aihe, tästä olisi vaikka kuinka paljon juttua:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Allekirjoitan kyllä nää sun ajatukset, isossa ryhmässä jään mäkin aika sivusta seuraavaksi. Tuntuu että muut on niin puheliaita ja avoimia että ehtii aina puhua ensin. Ja ei ihme jos moni tuota luonteenpiirrettä harmittelee, just kun ajattelee miten paljon ulospäinsuuntautuneisuutta suositaan jo lapsena. Lapsi joka ottaa avoimesti jutellen ja rohkeasti kontaktia toisiin lapsiin ja aikuisiin saa usein positiivista huomiota paljon enemmän kuin se joka on hiljainen eikä tule rohkeasti luo. Toisaalta ymmärrettävää ja luonnollista mutta toisaalta tosi ikävää. Jokainen tarvii hyväksyntää haki sitä aktiivisesti tai ei. Ihanaa että meitä on muitakin! :)

      Poista
  8. Mäkin kuulun tähän ryhmään, kuten myös sisarukseni. Lapsuus ja peruskouluaika taisi olla meille kaikille vähän haastavaa - silloin olisi pitänyt olla suuna päänä joukossa mukana ja tykätä leikkiä ulkona. Itsehän luin mieluummin kirjaa jossain nurkassa :) Mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä paremmin olen sinut itseni kanssa ja sitä helpommaksi kaikki on muuttunut. Nyt aikuisena en koe introvertiydestä olevan minkäänlaista haittaa. Pesunkestävänä insinöörinä mun ei myöskään tarvitse joutua töissä juurikaan tilanteisiin, joissa pitäisi olla supliikkityyppi. Mutta siis ymmärrän, että lapselle tämä on hankalaa ja vanhemman on vaikeaa seurata sivusta. Siskoni ja minä löysimme molemmat paikkamme vasta lukiossa, sitä ennen emme tunteneet kuuluvamme oikein joukkoon. Muistan miten myös inhosin synttäreitä ja niiden leikkejä, en koskaan tykännyt niistä. Onneksi vuodet vierivät ja näistä ongelmista päästiin. Tsemppiä sinulle ja pojalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikä varmasti helpottaa kyllä, mä toivoisin silti että me aikuiset osattais paremmin hyväksyä myös se ettei kaikki lapset rakasta ryhmäleikkejä ja vaikka esillä oloa. Aikuisena sitä osaa paremmin tuoda muillakin tavoin asioita esille. Mutta esim työnhaku ja ystävystyminen voi olla haastavampaa jos ei niin supliikki tyyppi ole. Introvertillä voi olla silti rikas sisäinen maailma vaikka se ei heti ulospäin näykään. Kiitos tsempeistä! Lapsen kohdalla enemmänkin harmittaa se yleinen näkemys introverteista. Hän on niin hyvä tyyppi ja löytänyt ympärilleen samanhenkisiä ystäviä että pärjää kyllä mainiosti elämässä. :)

      Poista
  9. Uskaltaakos täällä yksi ekstrovertti heittää kommenttinsa ;) Hyvä kirjoitus ja varmasti hyödyllinen monen kannalta. Nykyään ymmärrän tämän introvertti-ekstroverttiakselin, mutta aiemmin myönnän kyllä porukassa välillä hiljaisia ihmetelleeni ja jopa ärsyyntyneeni. Ehkä he olivat hiljaa, kun eivät saaneet miulta ja kaltaisiltani suunvuoroa :p Molemmissa tyyleissä on varmasti puolensa. Itselleni on helppoa avata suuni missä tilanteessa vain, mutta toisaalta tarvitsisin harkintaa ja rauhallisuutta -säästäisi monelta kenkulta tilanteelta. Ekstroverttius ja korkea reaktiivisuus, siinä vasta sanapari, mikä on haastavaa tunnistaa itsessä sekä omassa ipanassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin uskaltaa, sehän tästä tekee mielenkiintoista että meitä on moneen junaan! Itse hain jutulla just sitä että ekstrovertit näkis lisää tätä intropuolra ja itse kyllä mieluusti opin tietämään lisää siitä ekstropuolesta. Eihän asia kuitenkaan oo ihan mustavalkoinen vaan tosiaan kuin janalla oltaisiin kuka missäkin. Mä sanoisin että introvertit on porukassa hiljaisia kun se paljon puhuminen porukassa ei vaan tunnu luontevalta, se ei vaan tule. Siellä päässä on kyllä silti ihan yhtä lailla niitä ajatuksia vailla ne ei kuulu ulos. :) Ujoushan on tosiaan eri asia, itse en oo ujo ollenkaan ja voin kyllä puhua mutta small talkia en tän takia hallitse vaikka yritän aina. Ja reaktiivisuudesta vois kirjoittaa myös pitkän jutun, minä ja lapsi ollaan nimittäin tulisieluja myös! :)

      Poista
  10. Uskaltaakos täällä yksi ekstrovertti heittää kommenttinsa ;) Hyvä kirjoitus ja varmasti hyödyllinen monen kannalta. Nykyään ymmärrän tämän introvertti-ekstroverttiakselin, mutta aiemmin myönnän kyllä porukassa välillä hiljaisia ihmetelleeni ja jopa ärsyyntyneeni. Ehkä he olivat hiljaa, kun eivät saaneet miulta ja kaltaisiltani suunvuoroa :p Molemmissa tyyleissä on varmasti puolensa. Itselleni on helppoa avata suuni missä tilanteessa vain, mutta toisaalta tarvitsisin harkintaa ja rauhallisuutta -säästäisi monelta kenkulta tilanteelta. Ekstroverttius ja korkea reaktiivisuus, siinä vasta sanapari, mikä on haastavaa tunnistaa itsessä sekä omassa ipanassa ;)

    VastaaPoista
  11. Tämä sosiaalisuus on mielenkiintoinen aihe. Itse olen määritellyt itseni pintasosiaaliseksi erakoksi. Juttelen helposti ja paljon ja teen erittäin sosiaalista työtä, mutta minulla on voimakas reviirin tarve ja tarvitsen yksinoloa. Olen näennäisestä sosiaalisuudestani huolimatta kärsinyt yksinäisyyden tunteista, koska minun on vaikea tutustua ihmisiin syvemmin ja vaikka kaipaan seuraa, ahdistun liian lähelle tulemisesta. Että eivät ne sosiaaliset tyypitkään välttämättä kuitenkaan ole niin sosiaalisia, kukin kehittelee aikaa myöten omat selviytymiskeinonsa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sekin voi tosiaan varmasti olla raskasta kun pitää toisissa ympyröissä olla jotenkin paljon sosiaalisempi kuin onkaan. Tunnistan myös nuo fiilikset yksinäisyydestä ja sen syistä. Se kyllä tunruu leimaavan tosi monia aikuisena kehittyineitä kaverisuhteita, niitä on vaikeampi syventää. Ainakin itse koen niin. Tsemppiä sinullekin! :)

      Poista
  12. Kivan tekstin olet kirjoittanut. Tää on sinäänsä jännä ilmiö tämä kategorisointi. Se on jotenkin niin tämän päivän ilmiö. Paketoidaan ihminen selkeäksi pikkupaketiksi, joka on helpompi ymmärtää. Vähän niin kuin nykyisin on ihan hirmuisesti määreitä erilaisille käyttäytymishäiriöille. Siinäkin puolensa ja auttaa varmasti ymmärtämään, mutta toisaalta jonkun diagnoosin myötä voidaan tulla ohittaneeksi jotain muuta. Mustavalkoistetaan. En siis epäile ollenkaan, etteikö maailmassa olisi juurikin introvertteja ja ekstrovertteja, mutta varmasti on paljon ihmisiä, joissa on vähän kumpaakin puolta. Riippuen myös tilanteista ja omasta olotilasta. Itse olen kyllä ekstrovertti: pidän ihmisistä, tutustun helposti ja nautin useimmista sosiaalisista tilanteista. Tosin jos joukossa on kovin äänekkäitä ja dominoivia persoonia, annan mielelläni tilaa. En jaksa kilpahuutaa kenenkään kanssa. Viihdyn kyllä myös tavattoman hyvin yksin. Ja oikeastaan kaipaisin välillä paljonkin ihan yksinäistä aikaa - välillä on todella ahdistavaa, kun sellaista ei perhearjessa juurikaan ole. Mä luulen, että Suomi on maailman paras paikka introverteille. ;) Täällä kuitenkin tietty pidättäytyneisyys ja vetäytyneisyys ovat ihan ok. - Amerikassa voisikin olla paljon vaikeampaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo periaatteessa oon sun kanssa ihan samaa mieltä tuosta kategorisoinnista ja sitä et sen mustavalkoisuus ei palvele ketään. Monesti ihmisluonto vaan on sellanen että se tarvitsee nimiä asioille käsittääkseen että sitä on todella olemassa erilaisia näkökantoja ja luonteita ym. mitä itse on. Asioiden nimeäminen auttaa monesti hyväksymään sen, just niin että ei joku tietty luonteenpiirre ole outo tai väärin, vaan vain ihmisten erilaisuutta. Mitä tulee esim noihin käytöshäiriöihin ja muutenkin monesti lapsille annettaviin diagnooseihin, oon samaa mieltä että niiden nimeämisessä on menty överiksi. Siks musta tää introversio/ekstroversio akseli onkin niin hyvä, kun se korostaa sitä että tää kaikki erilaisuus on ihan normaali juttu, eikä jonkun sisäänpäinkääntyneisyys ole vaikka just jotain käytöshäiriötä. Ja tosiaan, niinhän se onkin ettei olla joko tai ekstroverttejä tai introverttejä suoraan, vaan janalla kuka missäkin kohtaa. Itse oon kuitenkin melkoisen selkeästi introvertti, ja siksi koen tärkeäksi vähän tuoda tätä asiaa esille. Kiitos Sanna hyvistä pointeista! Ja joo, Suomi on kyllä aika hyvä maa introverteille. :)

      Poista
  13. Hyvä kirjoitus ja mielenkiintoista keskustelua aiheesta! Minä olen enemmän introvertti, juurikin tuo ajatusten kasaaminen suuressa ryhmässä vie aikaa ja tarvitsen paljon tilaa itselleni. Sinällään sosiaalinen media on helpompi itselleni, kun saa rauhassa miettiä, mitä haluaa sanoa. Eniten minua surettaa lasten puolesta, meillä kehityskeskusteluissa eskarissa toivottiin, että lapsi olisi enemmän ryhmässä leikkimässä. Poika on hitaasti lämpiävä ja nauttii enemmän leikeistä yhden kaverin kanssa kuin suuressa ryhmässä. Oikeanlaista tukea introverteille lapsille ei ole tarjolla, meilläkin poikaa on ns. pakotettu eskarissa ryhmässä leikkimiseen. Ymmärrys erilaisista luonteenpiirteistä olisi muutenkin minusta suotavaa, mutta toki se vaatii aika paljon opettajilta ja lasten kanssa työskenteleviltä. Onhan se helppoa tehdä työtä sellaisten kanssa, jotka osaavat tulla ja mennä ryhmässä kuin kala vedessä. Siihen, että jokainen saisi toteuttaa omaa itseään ja niitä parhaita puoliaan, on vielä pitkä matka. Toivottavasti kaikille löytyisi tilaa, eikä kenenkään tarvitsisi ahdistuksen vallassa tehdä toisin kuin oma sisin sanoo. Ja jokainen lapsi saisi tukeaan oman itsensä tuntemiseen ja keinoja löytää oma tiensä sellaisena kuin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Netti on kyllä siitä hyvä paikka, että ehtii tosiaan vähän miettiäkin mitä sanoo, eikä tarvitse yrittää änkeä puhumaan ennenkuin joku muu ehtii. Lasten kannalta introverttius on kyllä ihan liian vähän tiedostettu asia. Vaikka tottakai on ihan hyvä että kannustetaan avoimuuteen ja ulospäinsuuntautuneeseen tietyssä määrin, koska moni lapsi on ihan vaan ujo alkuun. Mutta sitten toisaalta pitäisi kyllä hyväksyä se, että kaikkien juttu se esilläolo vaan ei ole. Silti lapsi voi olla aivan yhtä onnellinen kuin ryhmätoimintaa rakastava ekstroverttilapsi. Introverttilapsi ei todellakaan ole automaattisesti erakko, yksinäinen tai jotenkin tylsä. Sosiaalista elämää on kuitenkin muutakin kuin se ryhmässä olo, kuten just se että on muutama hyvä ystävä. Samaa toivon kuin sinä tuossa kommentin lopussa, jokainen lapsi ansaitsee tulla hyväksytyksi just sellaisena kuin on. <3

      Poista
  14. Mielenkiintoisia ajatuksia tullut ilmi tässä aiemmissa kommenteissa. Janalla introvertista ekstroverttiin olen siinä puolivälin paikkeilla. Huomaan monesti puhuvani tuntemattomille. Piirre, jota suomalaiset kovasti ihmettelevät. Istun bussissakin mielellään toisten vieressä. Käsityömaailmassa olen parhaimmillani livetapaamisissa. Jotenkin yleensä onnistun olemaan liian harkitsematon ja spontaani ja välillä päästelen aikamoisia sammakoitakin kun puhun ennen kuin ajattelen. Toimintaani ohjaakin eniten tunne, eikä järki. Ympärilleni kaipaan selkeästi monenlaisia ihmisiä. En tiedä olenko koskaan tavannut ihmisiä joiden kanssa olisi vaikea jutella. Se vaan olen monesti minä joka jutun juuresta saa kiinni. Introvertit ovat mielenkiintoisia, koska tosiaan ovat sosiaalisiakin, vaan tapa ilmaista itseään ei ole niin suullinen. Kehon kieli ja olemus kertovat kyllä jo osan ennen kuin avaa edes suutaan :) Muistan kun me tavattiin ekan kerran messuilla. Musta sä olit tosi cool. Tosi mielenkiintoinen aihe!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania mielenkiintoisia ajatuksia tosiaan tullut tähän ketjuun, huippua! Musta on vaan niin hyvä, että on just monenlaisia. Jos kaikki olis introvertteja niin olis täällä aika hiljaista. Mä tykkään itsekin, että porukassa on niitä ekstrovertimpia tyyppejä myös, avaamassa juttuja. Musta myös oli kiva tavata messuilla, sun seurassa oli helppo olla. :)

      Poista