Hempeyttä nahkatakissa



Nahkatakithan mielletään yleensä aika "kovaksi" elementiksi asussa. Nahkatakki tuo asuun särmää, tyyliä, se on katu-uskottava ja ryhdistääkin aika monen setin. Koska mulle kyllä uppoaa pastellit vaatteissakin, ajattelin kokeilla toimisiko vaalea väri nahkatakissa. 

Valitsin malliksi tällaisen ihan lyhyen jakkumaisen takin. Ajattelin, että jo värin takia takki on selkeästi lämpimän sään takki, menee kesälläkin viileämpänä päivänä hyvin. Lyhyt takki menee muutenkin kesällä tosi hyvin mekkojen kanssa. Kaavana käytin Burdan 8/2015 mallia 109, johon oli sattumalta lehdessä myös näppärät kuvalliset ohjeet. Jos en olisi aiemmin tehnyt vuoritettuja vaatteita, olisi tuo kuvallinen ohje ollut ihan ehdoton.





Materiaalina takissa on Eurokankaasta bongattua ohutta ja aika joustavaa tekonahkaa. Hain oikeastaan vain tuota väriä, ja olisin enemmän toivonut tekohankaa ilman noita leikkauskuviota (mikähän oikea nimi niillä on..?), mutta kun sellaista ei löytynyt, otin tätä leikkuukuviollista. Ne aiheuttivat kyllä vähän turhankin paljon haastetta takin ompeluun, takkiin jäi nyt joitakin kohtia joihin en ole tyytyväinen juurikin noiden leikkauskuvioiden takia, jotka esim. sauman kohdalla kääntyilevät sinne tänne. Materiaali on aika herkkää, esim. lasta tämä takki päällä ei paljon kanniskella, leikkuukuviot kääntyisivät varmaan ympäri. 



 

Eli herkkä materiaali, vain erityistilaisuuksia varten (joissa ei kanniskella ketään). Mutta kyllä tuo kuvio kivan lisänkin antaa, tekee vaatteesta vähän spesiaalimman. Haastetta takin ompelussa kyllä oli, etenkin kun takki oli minulle ensimmäinen. Vaikka kaikki ei niin täydellistä takissa olekaan, niin silti, olen siihen kyllä tyytyväinen. Hempeyttä tästä takista ei ainakaan puutu! 

 

16 kommenttia

  1. Valitsitpa vaikean materiaalin, että hattua nostan vain :) Jo itsessään tekonahka on hankala ommeltava, saatika noiden reikien ansiosta sitten. Olen katsonut tuota samaa tekonahkakangasta ja pohdiskellut millaisen siitä tekisin. Tää taipuu moneen kyllä ja tällaisena jakkuna asustaa kivasti farkut ja mekot :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa puuttuu ompelussa ja monessa muussakin tekemisessä sellainen terve itsesuojeluvaisto että mitä mä osaan tehdä ja mikä kannattaa jättää myöhemmäksi. Ajattelen aina että ni ei se nyt niin vaikeeta voi olla! :D Ja toisaalta, ei sitä opikaan jollei yritä edes. :)

      Poista
  2. Aaa tämä on nyt SE nahkatakki! Hieno!! Ja varmasti vaatinut työtä paljon, haastava materiaali. Kelpaa tuossa kesäiltoja viettää ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sepä se! :D Ei mikään täydellinen mutta kelpaa ekaksi itsetehdyksi takiksi. Oikeestaan tekonahat mitä oon ommellut sen muutaman kerran on haastavia lähinnä vaan siinä, ettei purkamisen mahdollisuutta oikein ole sen neulan jättämän jäljen takia. Pakko onnistua kerrasta mahdollisimman hyvin. Kiitos Hanna! <3

      Poista
  3. Upea! Varmasti haastava ommeltava! Olen haaveillut nahkatakista jo pidemmän aikaa, mutta ajatellut suosiolla sen olen liian työlästä minun hermoille.. Josko sitä kesän mittaan innostuisi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile ihmeessä! Ei ollenkaan niin haastava materiaali kuin itsekin ensin ajattelin, tekonahka siis. Olis kiva nähdä sun tekemä takki siitä matskusta! :)

      Poista
  4. Tosi kaunis takki! Hattua nostan tuon materiaalin suhteen. Nahka on tosiaan siitä kurjaa ommeltavaa, että pitäisi onnistua kerralla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Niin on, tosin vetskan kohdalla oli pakko purkaa ja toivoa parasta, yllättävän hyvin häipyi ne neulanjäljet taitokseen. Kolmannenkin kerran olisin tuon vetskan tehnyt jos materiaali olisi toinen..

      Poista
  5. Ihanan värinen takki ja multakin hatunnosto että oot tohtinut lähtä ompelemaan!! Minulla on ollut aina haaveissa itselleni nahkatakki mutta koska oon tämmöinen kilometrin mittainen niin kaikki ovat väistämättä liian lyhyitä. Tällaiset lyhyet mallit ovat mulle vähän kuin hihalliset rintsikat :D Itse pitäisi tehdä mutta nahka on matskuna niin haastava etten uskalla..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Itsetehtynä sais tosiaan just sopivan! Ei kannata turhaan jännätä, ainakin ne tekonahat mitä mä olen ommellut on olleet yllättävän helppojan käsitellä, vaikka mäkin sitä aluksi jännitin. :)

      Poista
  6. Hieno nahkatakki! Materiaali on varmasti ollut haasteellista ommeltavaa, mutta kiva kun rohkeasti lähdit kokeilemaan. Lopputulos on mielestäni oikein siisti:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Pakko se vaan on näitä haasteita itselleen kehitellä, että pysyy kipinä harrastuksessa yllä! :D

      Poista
  7. Hieno! Söpö ja cool yhtä aikaa :)

    VastaaPoista
  8. Kaunis jakku on todella ja kantajalleen enemmän kuin sopiva. Nahkatakki on omakin iäisyyshaave ompelun saralla, trenssin ohella. Komppaan myös edellisiä kommentoijia: materiaali on kyllä melkoinen!! Hienosti oot selvinnyt kuitenkin ja kyllä nyt sopii kevään tulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mä kyllä tykkään näistä pastelliväreistä! :) Ah, trenssi on mullakin pitkän tähtäimen suunnitelmissa, kyllä välillä on kiva haastaa itseään. Kokeile ihmeessä nahkatakin tekoa! :)

      Poista