Kahden värin kudekori


Se on valmis!! Pinkkipohjainen kudekori, joka on vilahtanut niin blogissa kuin instassakin keskeneräisenä, ja jonka valmistumista olen tuolloin tuskaillut, on nyt valmis. Vähän ehkä matalampana kuin alunperin oli tarkoitus, mutta hyvä se on näinkin.


Todetaanpa nyt se tosiasia, että en todellakaan ole virkkaaja. Mulla on kuitenkin ollut hyllyssä jo pienen ikuisuuden ajan Molla Millsin Virkkuri -kirja, se ensimmäinen jossa on useampi kori ja muutakin kivaa sisustukseen, ja sitä aina olen selaillut ja suunnitellut toteuttavani vielä jonkun ohjeen kirjasta. Kun sitten Turun kädentaitomessuilta lähti mukaan pari kerää kudetta, herkkujen värien takia tottakai (okei, toinen on musta-valkoinen), ei ollut enää mitään syytä olla kokeilematta kudevirkkausta. 


Mutta ei, ei se vaan oikein lähtenyt käyntiin. Joku toinen olisi tehnyt tämän yhdessä illassa, mutta mulla siihen meni muutama kuukausi. Tein vähän kerrallaan ja sitten unohdin koko jutun taas pariksi viikoksi. Ei siitä sen enempää, kuin että taida pysytellä ompelussa. Silti olen iloinen, että vaan sinnikkäästi jatkoin, ja sain lopulta korin valmiiksi. Onhan se vähän muhkurainen, mutta se on valmis. Sisustuksessa tarvitaan vähän rouheutta, eikö? Ja pinkki väri on edelleen yhtä herkku kuin keränäkin!

3 kommenttia

  1. No mut kannatti kummiskin tehdä valmiiksi! Söpö tuli! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan söpö joo, päätyi työpöydälle keskeneräisten koriksi (ihan liian pieni siihen kyllä mutta niin on työpöytäkin..)! Kiitos! :)

      Poista
  2. Pinkki on todellakin herkku:) Kaunis kori siitä tuli! Mä innostun tosi herkästi kokeilemaan uusia juttuja. Sen takia mulla lojuukin "muutamia" keskeneräisiä töitä ompelupöydällä:D Joskus ei vain ota onnistuakseen, silloin olen nähnyt parhaimmaksi jättää työn hetkeksi muhimaan. Ja voi sitä tunnetta, kun saat sitten viimein jonkin pitkäaikaisen projektin valmiiksi:)

    VastaaPoista