Nimikoimisen tuskaa

Apua, meillä alkaa ihan uusi arki parin viikon päästä! Sitä ja tätä pitäisi vielä hankkia koulua ja päiväkotia varten, osa kaupasta ja osa itsetehtynä. Ja kaikki ne pitäisi myös nimikoida.. 

Hankin vaatteita varten Tarramonsterilta lapsen nimellä varustettuja tarroja (kuvassa nimi sumennettu piiloon), jotta nimikointi kävisi mahdollisimman helposti. Tarra on mielestäni hyvä vaihtoehto, koska se ei jätä vaatteeseen pysyvää jälkeä toisin kuin esim. kangastussilla kirjoittaminen, vaikka eteenpäin myyntiä ajatellen. Mutta entäs sitten ne itsetehdyt..? Nämä tarrat on tarkoitus kiinnittää pesulappuun tai muuhun merkkiin, eivätkä ne ilmeisesti pysy suoraan kankaalle laitettuna pesuissa kiinni. Mun ratkaisuni tähän oli hankkia nauhaa, jota sitten voi ommella vaatteen saumaan pesulappua korvaamaan. 


Todellisuudessa pesulapun korvaajien ompeleminen osoittautui vähän työläämmäksi kuin mitä ensin ajattelin, mutta ainakin ne saa sitten helposti poistettua vaatteesta purkamalla lapun ompeleen. Ihan toimiva ratkaisu siis ainakin meille, joilla on sekä osto- että itsetehtyä vaatetta.


Ratkaisuja itsetehtyjen nimikoimiseen on varmaan monta muutakin kuin tämä, kuulisin mielellänin mitä muita ratkaisuja te ompelusiskot olette käyttäneet vaatteiden nimikoimiseen?

4 kommenttia

  1. Mulla ei ole valitettavasti antaa mitään uutta ideaa, sillä oon myös käyttänyt noita "pesulapun korvaajia", joihin liimailen myöskin noita samoja tarroja :) Lidlistä tuli nyt hankittua myös se ompeluryhmissä mainostettu leimasin, mutta myymistä ajatellen nuo tarrat on kyllä näppärämmät kun ne saa tarvittaessa pois.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei tosi kiva kuulla että joku muukin käyttää samaa keinoa! Ajattelin jo että oisko vaan helpompi just joku leimasin, mutta kun en halua sitä jälkeä kankaaseen, joka voi myös näkyä päälipuolelle. Vaikka niin kauniit ja ihanat nimet onkin! ;)

      Poista
  2. Meillä asia ei vielä ole ajankohtainen, kiitos perhepäivähoitajan, joka erottaa hoitolasten vaatteet. Päiväkoteilun joskus koittaessa olen suunnitellut kokeilevani sukulaisperheen tapaa. He ovat tilanneet nauhaa, johon on painettu (tai kudottu, en tiedä) lapsen nimi, ja nauha on ommeltu pesulappuun tai saumaan. Eli sama ompelemisen ja purkamisen vaiva tietysti edessä kuin teilläkin, mutta toisaalta myös esim. villavaatteiden nimikointi onnistuu samalla tyylillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nauha on kyllä myös hyvä vaihtoehto, oikeastaan tosi vastaava! Ja tuo villavaatteiden nimikoiminen samoilla lapuilla on kyllä kätevää myös! :)

      Poista