Tiikereitä päiväkotiin


Tunnustan olleeni jo viikkotolkulla valtavan ompeluvimman vallassa. Syysvaatteita on kiva tehdä, ja nyt kun päiväkoti ja koulu alkaa, on uusille vaatteille tarvettakin. Pienemmälle teen noin puolet syksyn vaatevarastosta itse, joten näitä perusvaatteita hänelle alkaa nyt tipahdella blogiin enemmänkin. 


Yleensä toteutan ompeluideoitani käyttäen paljon peruskaavoja joko sellaisenaan tai pohjana jollekin sovelletulle. Viime aikoina on kuitenkin ollut erityisen kivaa kokeilla valmiita kaavoja, paljon ja erilaisia. Oon piirtänyt todella monta kaavaa, vaikka en siitä hommasta nyt niin tykkää edes. Nimikointia koskevassa jutun paidassa kokeilin Ottobren Panda & X Print kaavaa, joka oli aivan huippukaava pienten kangaspalojen käyttöön. 


Tässä syksyn ensimmäisessä setissä kokeilin vähän vanhempaa Ottobren housukaava, joka on ollut todella suosittu lasten housujen kaava. Housukaava on Relaxed Fit, ja se onkin todella hyvä malli, en yhtään ihmettele sen suosiota. Vähän kapeammat lahkeet ja väljempi "lököttävä" yläosa on housuissa tosi kiva yhdistelmä, lisäksi vielä valesepalus ja taskut. Housujen materiaalina on harjattu college, taskuissa on sisäpuolella samaa raidallista trikoota kuin paidan hihoissa. 


Paita on myös Ottobren kaava, Steam Punk. Erilainen sekin kuin mitä yleensä teen, mutta huippu kaava kokeiltavaksi! Valitsin pääosaan NOSHin tiikereitä ja hihoihin harmaata raitaa. Hassua, että juuri ilmestyi NOSHin syysuutudet, ja mä vasta ompelen näitä vanhoja vaatteiksi. Todella ihania on nuo uutuudet, mutta kivalta näyttää tiikeritkin edelleen!

 

4 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää! Ihanan harmonisia nämä siun kokonaisuudet ❤️

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä kuin Hannariina:) Tykkään tän tyylisistä vaatteista, jotka on helposti yhdisteltäviä, kauniita ja hillittyjä sävyjä ja rauhallisia kuoseja. Toki joskus on hauska irroitella ja keksiä jotain erikoista, mutta pääpiirteittäin valikoin just tällaisia vaatteita pojalle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, joskus itä villiintyy erikoisista kuoseistä, mutta sitten käytännössä haluaa kuitenkin valita sitä rauhallista. Mulle kävi niin tuon seuraavassa postauksessa olevan leopardipaidan kanssa, ihastuin kuosiin mutta vaatteena sittenkin jotenkin.. ..liikaa. Eli kuten säkin, mä tykkään myös valita rauhallista vaatetta lapselle. :)

      Poista