Kuoseja vai pintaa

Monesti ompelijat tuntuvat panostavan kankaissa kuosiin ennemmin kuin pintoihin. Kuoseilla tarkoitan tässä kirjoituksessa kankaaseen painettua kuviota, kun taas pinnoilla eri materiaalien kuten neulosten tai silkin erilaisia pinnan tuntumia ja muotoja. 

Itsekin olen ommellut suurimman osan ompelutöistäni kuosillisista kangaista. Kuoseihin painottuminen on helppo ymmärtää. Ne ovat usein niin valloittavia, että niihin vain ihastuu. Kun kangasostokset tehdään nykyään aika suureltakin osin verkossa, en ihmettele kuosillisten kankaiden suosiota yhtään. Onhan ne huomattavasti kivemman näköisiä verkkokaupassa kuin kuvattomat kankaat! 

Omalla kohdallani voin sanoa, että rakastan kuoseja lastenvaatteissa. Ne jotenkin niin kuuvat lastenvaatteisiin, vaikka sitten olisivatkin vain yksinkertaisia graafisia muotoja. Mutta jostain syystä itselleni en oikein koskaan löydä mitään verkkokauppojen valikoimista. Ja se johtuu nimenomaan siitä, että en viihdy niinkään kuoseissa, ellei raitoja ja joitain yksinkertaisia kuvioita lasketa. Ratkaisu ompelijalle, joka ei löydä itselleen mitään kuosivalikoimasta on: pinnat ja materiaalit.

Viime aikoina olen alkanut kiinnittää enemmän huomiota kivijalkakauppojen niihin tylsiin tummiin pakkapinoihin. Olen yllättynyt, miten kivoja kankaita siellä onkaan, pitää vain viitsiä kaivaa! On erilaisia pintoja, ja tottakai erilaisia materiaaleja. Esimerkiksi juuri neuloksia, joissa vuorottelemalla materiaalia saadaan aikaan raitoja tai kohokuvioita. Tai yhdestä ja samasta materiaalista tehty neulospinta. Neuloksia, tekonahkaa, ohuempaa laskeutuvaa trikoota. Ihanan paljon vaihtoehtoja, joita verkkokaupoista en koskaan edes huomaa hakea!

Usein pohditaan, mikseivät kivijalkakaupat panosta kuositrikoisiin, joita verkkokaupoissa myydään. Olen sitä mieltä, että näiden kivijalkakauppojen plussa on juurikin se muu valikoima, sellaiset kankaat, joita verkkokaupoista ei haeta. Kuten sellaiset materiaalit, joita on pakko päästä tunnustelemmaan ennen ostopäätöstä. Ja ihan varsinkin sellaiset pinnat, jotka yksinkertaisesti on vaikea saada näyttämään houkuttelevalta verkkokaupan pienessä tuoteruudussa, mutta jotka luonnossa näyttävätkin ihanalta ja tuntuvatkin siltä. 

Niitä tylsiä pakkapinoja kannattaa vaan käydä tutkimaan, mieluiten ajan kanssa. Kuositonta kangasta on joskus vaikea nähdä vaatteena, sillä joskus se "herää henkiin" vasta valmiina vaatteena. Verkkokaupat ja kuosit on huippujuttu, tämän päivän sana. Mutta ei unohdeta niitä kivijalkakauppoja, vaikka sieltä ei niitä vastaavia trikoita löytyisikään. Niillä on oma vahvuutensa, ja mun mielestäni se on pinnat!

Harrastuksesta intohimoksi

Harrastus. Mikä pieni sana, miten se on jotenkin niin riittämätön sana kuvaamaan omaa kiinnostuksen kohdetta. Miten onnellinen olenkaan siitä, että olen löytänyt itselleni harrastukset, joita rakastan. Ompelen ja bloggaan.

Miten vähän aikaa siitä oikeasti onkaan, kun olen nämä harrastukseni löytänyt. Miten on mahdollista, että elin niin monta vuotta ilman näitä? Mitä oikein tein kaiken sen ajan? No, varmasti jotakin hauskaa koska en koe elämääni ennen harrastuksia tyhjäksikään, mutta voi miten paljon täydemmäksi sen kokee kun tekee jotain mitä rakastaa!  

Molemmat harrastukseni kietoutuvat yhteen erottamattomasti, sillä bloggaan ompeluharrastukseni pohjalta. Bloggaaminen ei silti ole minulle mikään kakkosharrastus, vaikka se sitä ehkä aluksi olikin. Aluksi blogi oli oma portfolioni, mutta nopeasti siitä tuli intohimoni, vähintään yhtä suuri kuin uuden luominen ommellen tai muuten käsin. Rakastan sanoinkuvaamattomasti sitä tunnetta, kun saan itse koota blogini sisällön, itse stailata kuvat ja sitten kuvata ne. Tekstin kirjoittaminen ei ole vahvuuteni, myönnän, mutta visuaalisena ihmisenä toivon että kuvat antaisivat sen anteeksi. Koskaan, ei kertaakaan ole tuntunut nihkeältä päivittää blogia. Jos tuntuu, ettei ole mitään annettavaa blogille, en kirjoita. Bloggaamisen pitää lähteä sydämestä.

Ompelu, oi ompelu. Tuo aihe, joka toisille tarkoittaa marttakerhoa, mutta onneksi nykyään niin monelle myös jotain ihan muuta. Ompelu harrastuksenahan on tehnyt ihan hirveän ison nousun viime vuosina, yhä useampi haluaa ainakin kokeilla, moni jää koukkuun. Niin jäin minäkin. Innostuin kokeilemaan ihanan ystäväni myötä, ihanien kuosien innoittamana. Oli iso yllätys, millainen kuositarjonta voi nykään ollakkaan! Mitä herkullisia, kauniita, ihania ja ennenkaikkea nykyaikaisia kuoseja! Ei tarvitsekaan tyytyä kivijalkakaupan mikkihiirikuoseihin, vaan tarjolla on oikeasti ihania kankaita. Samantyylisiä, kuin kaupasta saatavissa vaatteissakin, jokaiselle jotakin tottakai.

Olen aina ollut käsillätekevää tyyppiä, mutta en oikein ollut löytänyt sitä omaa tapaa toteuttaa luovuutta. Ennen neuloin välillä, mutta olen siihen niin kertakaikkiaan liian kärsimätön (ja niska-hartiaongelmainen..). Ommellen saan halutessani visioni kokoon nopeammin. Rakastan sitä, kun näen suunnitelmani konkretisoituvan. Joskus näyttää siltä miltä pitikin, ei aina.

Epäonnistuminen harrastuksessa? Ei kivaa, tietenkään, mutta ei saa antaa sen lannistaa. Jos epäonnistun ompelussa, niin ettei purkaminen ja uudelleen tekeminen auta, on yleensä kyse siis siitä ettei visio ja toteutus kohtaa. Joskus niin käy. Se on asia, mille ei vaan voi mitään. Toisinaan valmis vaate näyttääkin vähän muulta kuin mitä suunnitteli. Tai sitten se näyttää miltä pitikin, mutta ei sovikaan yhtään itselle päälle. Omatekemää ei voi vain viedä takaisin rekkiin ja sovittaa toista. Pitää vaan yrittää tehdä muutoksia jos mahdollista, tai siirtyä suosiolla seuraavaan.

Blogikirjoituksen epäonnistumista onkin vähän vaikeampi määritellä. Sen voin tunnustaa, että joka kerta julkaistessani olen innoistunut, ja yhtälailla jännittynyt siitä millaisen vastaanoton kirjoitus saa. Onko kirjoitus epäonnistunut, jos siihen ei kommentoida? On mukavaa, kun kirjoituksella saa herätettyä aitoa keskustelua, mutta jokainen bloggaaja tietää ettei kommenttien määrä ole ainoa mittari postauksen lukemiselle. Kirjoituksella voi olla paljonkin lukijoita, vaikka keskustelua ei heräisi. Silti, aidon keskustelun herääminen on ehkä aidoin mahdollinen palaute blogille. Kysehän on kuitenkin teistä, lukijoista.

 "Hei mitä sä teet..?"

Ompelin Jättiksen todella ihanasti laskeutuvasta ilmavasta trikoosta mustavalkoisen tunikan. Kaava on jostakin vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä. Kaavan tunika oli pidempi ja a-linjainen, muutin helman lyhyemmäksi ja käänsin sivusaumoja alhaalta kapeammiksi. Harrastuksen hyviä puolia, teen just sellaisen vaatteen kuin haluan, ei tarvitse kiertää montaa kauppaa löytääkseni sitä! Ja nyt bloggaan siitä. Stailaan kuvat, kokoan jutun, kerron niistä asioista mitkä ovat minulle tärkeitä. Ja sitten vain toivon, että te pidätte siitä! <3



Ps. DIY Stories löytyy nyt myös Facebookista. Sivu löytyy täältä (klik), ja pian myös linkkinä sivupalkista. Tervetuloa!