Harrastuksesta intohimoksi

Harrastus. Mikä pieni sana, miten se on jotenkin niin riittämätön sana kuvaamaan omaa kiinnostuksen kohdetta. Miten onnellinen olenkaan siitä, että olen löytänyt itselleni harrastukset, joita rakastan. Ompelen ja bloggaan.

Miten vähän aikaa siitä oikeasti onkaan, kun olen nämä harrastukseni löytänyt. Miten on mahdollista, että elin niin monta vuotta ilman näitä? Mitä oikein tein kaiken sen ajan? No, varmasti jotakin hauskaa koska en koe elämääni ennen harrastuksia tyhjäksikään, mutta voi miten paljon täydemmäksi sen kokee kun tekee jotain mitä rakastaa!  

Molemmat harrastukseni kietoutuvat yhteen erottamattomasti, sillä bloggaan ompeluharrastukseni pohjalta. Bloggaaminen ei silti ole minulle mikään kakkosharrastus, vaikka se sitä ehkä aluksi olikin. Aluksi blogi oli oma portfolioni, mutta nopeasti siitä tuli intohimoni, vähintään yhtä suuri kuin uuden luominen ommellen tai muuten käsin. Rakastan sanoinkuvaamattomasti sitä tunnetta, kun saan itse koota blogini sisällön, itse stailata kuvat ja sitten kuvata ne. Tekstin kirjoittaminen ei ole vahvuuteni, myönnän, mutta visuaalisena ihmisenä toivon että kuvat antaisivat sen anteeksi. Koskaan, ei kertaakaan ole tuntunut nihkeältä päivittää blogia. Jos tuntuu, ettei ole mitään annettavaa blogille, en kirjoita. Bloggaamisen pitää lähteä sydämestä.

Ompelu, oi ompelu. Tuo aihe, joka toisille tarkoittaa marttakerhoa, mutta onneksi nykyään niin monelle myös jotain ihan muuta. Ompelu harrastuksenahan on tehnyt ihan hirveän ison nousun viime vuosina, yhä useampi haluaa ainakin kokeilla, moni jää koukkuun. Niin jäin minäkin. Innostuin kokeilemaan ihanan ystäväni myötä, ihanien kuosien innoittamana. Oli iso yllätys, millainen kuositarjonta voi nykään ollakkaan! Mitä herkullisia, kauniita, ihania ja ennenkaikkea nykyaikaisia kuoseja! Ei tarvitsekaan tyytyä kivijalkakaupan mikkihiirikuoseihin, vaan tarjolla on oikeasti ihania kankaita. Samantyylisiä, kuin kaupasta saatavissa vaatteissakin, jokaiselle jotakin tottakai.

Olen aina ollut käsillätekevää tyyppiä, mutta en oikein ollut löytänyt sitä omaa tapaa toteuttaa luovuutta. Ennen neuloin välillä, mutta olen siihen niin kertakaikkiaan liian kärsimätön (ja niska-hartiaongelmainen..). Ommellen saan halutessani visioni kokoon nopeammin. Rakastan sitä, kun näen suunnitelmani konkretisoituvan. Joskus näyttää siltä miltä pitikin, ei aina.

Epäonnistuminen harrastuksessa? Ei kivaa, tietenkään, mutta ei saa antaa sen lannistaa. Jos epäonnistun ompelussa, niin ettei purkaminen ja uudelleen tekeminen auta, on yleensä kyse siis siitä ettei visio ja toteutus kohtaa. Joskus niin käy. Se on asia, mille ei vaan voi mitään. Toisinaan valmis vaate näyttääkin vähän muulta kuin mitä suunnitteli. Tai sitten se näyttää miltä pitikin, mutta ei sovikaan yhtään itselle päälle. Omatekemää ei voi vain viedä takaisin rekkiin ja sovittaa toista. Pitää vaan yrittää tehdä muutoksia jos mahdollista, tai siirtyä suosiolla seuraavaan.

Blogikirjoituksen epäonnistumista onkin vähän vaikeampi määritellä. Sen voin tunnustaa, että joka kerta julkaistessani olen innoistunut, ja yhtälailla jännittynyt siitä millaisen vastaanoton kirjoitus saa. Onko kirjoitus epäonnistunut, jos siihen ei kommentoida? On mukavaa, kun kirjoituksella saa herätettyä aitoa keskustelua, mutta jokainen bloggaaja tietää ettei kommenttien määrä ole ainoa mittari postauksen lukemiselle. Kirjoituksella voi olla paljonkin lukijoita, vaikka keskustelua ei heräisi. Silti, aidon keskustelun herääminen on ehkä aidoin mahdollinen palaute blogille. Kysehän on kuitenkin teistä, lukijoista.

 "Hei mitä sä teet..?"

Ompelin Jättiksen todella ihanasti laskeutuvasta ilmavasta trikoosta mustavalkoisen tunikan. Kaava on jostakin vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä. Kaavan tunika oli pidempi ja a-linjainen, muutin helman lyhyemmäksi ja käänsin sivusaumoja alhaalta kapeammiksi. Harrastuksen hyviä puolia, teen just sellaisen vaatteen kuin haluan, ei tarvitse kiertää montaa kauppaa löytääkseni sitä! Ja nyt bloggaan siitä. Stailaan kuvat, kokoan jutun, kerron niistä asioista mitkä ovat minulle tärkeitä. Ja sitten vain toivon, että te pidätte siitä! <3



Ps. DIY Stories löytyy nyt myös Facebookista. Sivu löytyy täältä (klik), ja pian myös linkkinä sivupalkista. Tervetuloa!

Kahvilakaipuu

 

Nyt kun olen tässä opiskellut (yrittänyt opiskella) kotona, olen alkanut kaiholla kaivata kahviloita ja omaa työrauhaa. Sitä, että voin mennä jonnekin istumaan, tilata jonkun hyvän kahvin ja avata läppärin. Tai ehkä jopa lounasta, voisin katsella välillä ohikulkevia ihmisiä ikkunasta ja sitten palata työhöni. 

Jokainen kotona töitä tai opiskeluja tehnyt äiti- tai isäihminen ehkä ymmärtää miksi. Koska työrauha. Kotona työskentely lasten hereilläoloaikana on vähintäänkin haastavaa. Jollakin on aina jotakin asiaa, joku haluaa syliin, joku satutti jalkansa astuttuaan legoille. Ihanaa että tarvitaan, mutta kun.. Aina menee hetki orientoituessa, että mihin jäinkään. 

Entäpä työtila? No, edellä mainituista syistä en voi käyttää työhuonetta. Siellä jos teen, keskeytyksiä tulee ihan koko ajan sijainnin vuoksi. On siis mentävä toiseen kerrokseen. Jossa siis ei tietenkään ole mitään pöytää tai muuta järkevää laskutilaa läppärille ja muulle tarvittavalle. Istun sitten sängyllä ja käytän hiirialustana tyynyn päälle laitettua kirjaa. Vähintäänkin epäkäytännöllistä. Työniloa siivittää myös taaperon välillä iloiset ja innostuneet, välillä hieman kysyvät "äiti?" huudahdukset yläkerrasta.

Olen myös tosi huono keskittymään opiskeluun myöhään illalla lasten mentyä nukkumaan. Väsyttää sen verran ettei opiskelusta jää mitään päähän, tai sitten tarvitsen muuten vaan latausaikaa. Ei varmaan jäänyt epäselväksi, että vaikka kurssit itsellään on jees, niin nämä työskentelyajan ja -paikan haasteet vähän tahmeuttaa opiskelujen jatkamista. Mutta joo, venyttävä on jos haluaa saada kurssit suoritetuksi.

Tykkään kuitenkin näistä kursseista, ja tästä opiskelujen jatkamisesta muutenkin. Mutta voi miten onnellinen olisinkaan muutamasta tunnista jossakin ihanassa kahvilassa, ajasta joka olisi varattu vain opiskelulle ja ehkä vähän karkaileville omille ajatuksille. Kahvia ja lounasta, jonka on laittanut joku muu. Tunnelmaa, aikuisia ihmisiä, oman läppärin ruutu. Ja ihan etenkin se, että voisin käyttää ajan tehokkaasti tehtäviin ja opiskeluun keskittyen. Sitten palaisin kotiin hyvin mielin ja unohtaisin taas loppupäiväksi koulustressin ja keskittyisin lapsiin aivan kaikessa rauhassa. Kuulostaako utopialta?

Kauniita unia

Yöpukuja on meillä aina ollut liian vähän kokoa kohti. Aina. Niitä ei jotenkin tule ostettua tai tehtyä, koska muut vaatteet nyt vaan on kivempia. Eihän yöasuja juuri edes ehdi ihastelemaan! Koska näitä kuitenkin akuutisti tarvitaan niin tein 1-vuotiaalle parin asun setin, jossa seikkailevat pääosassa supersuloiset Viljamin pandat.

Tämä pandakuosi on mielestäni kuin tehty yöasuja varten. Halusin sille kaveriksi jonkun muun kuosillisen kankaan, ei yksiväristä. Tämä ruutu-trikoo sopii just hyvin, vaikka ei nyt ihan samaa valkoista sävyä olekaan. 

Haalarin rinnukseen aplikoin yksinkertaisesti suoralla yhden kokoonpanon pandoja. Valitsin tottakai ne, joilla on silmälasit! Nämä pandat ovat niin suloisia että tekevät mistä vaan vaatteesta ihanan. Näistä yöasuistakin tuli oikein pidettävät, varsinkin kun ne pukee omalle pienelle muruselle!

Kankaat Viljamin Puoti (panda) // Tyyne-Esteri (ruutu)

Kaavat  Ottobre // oma

Luova flow

Tänä viikonloppuna tuli todennettua, miten hyvin luova terapia oikeasti auttaa myös fyysiseen kipuun. Vietin eilen hetken hammaslääkäri piinapenkissä viisurin poistossa, jonka jälkeen on hampaan paikkaa särkenyt. Itse poisto meni niin helposti ja kivuttomasti, että en kyllä oikeastaan valita jälkikäteen tulevasta särystä. Mieluummin näin päin!

Särystä huolimatta teki mieli ommella, koska en vaan ole peukaloitani pyörittelevää tyyppiä. Ajattelin että teen jotain ihan iisiä, koska ei siihen kuitenkaan pysty keskittymään. Sitten kuitenkin sain silmiini tämän ohuen kankaan, josta olen aiemmin leikannut kappaleet ja jättänyt ne keskeneräisten koriin odottamaan inspiraatiota. Materiaali on todella ohutta ja vaikeasti hallittavaa joustamatonta kangasta, melkoinen haaste siis joustaviin tottuneelle ompelijalle. Siksi tämä on odottanut tuossa korissa jo aika pitkäänkin, kun olen kerännyt intoa toteuttaa vaatteen ja siihen kuuluvan visioni tuoma haaste..

Vaan mihin flowhun pääsinkään tämän kanssa! Ajankulu unohtui, kun tein vielä yhden vaikeen ja sitten toisen. Joskus on vaan todella innostavaa tehdä jotain, mitä ei ole ennen kokeillut. Ottaa kiinni siitä mikä tuntuu haastavalta ja uskoa siihen että hyvä tulee. Mikä parasta, flown myötä unohtui särky aivan kokonaan, piristyin ja sain aivan valtavasti energiaa koko loppupäiväksi! Tällä flowlla ensiviikkoon!

Paperinen pallo

Ihanaa, perjantai! Aina niin kiva päivä, kun viikonloppu on vielä edessä mutta ihan juuri ovella. Kaikki on mahdollista! Ei nyt muistella huomenna häämöttävää viisaudenhampaanpoistoa, vaan keskitytään kivoihin juttuihin.

Tein paperista sisustukseen tällaisen pallon, johon inspiraatio lähti The Little Village -blogin Satun tekemästä valaisimesta (täällä). Valaisimen idea oli, että se kootaan useasta samanlaisesta palasta. Itse en tehnyt tästä valaisinta, vaan se saa toimia koristeena. 

Pallo on tehty tulostamalla osasten kaavio hieman tavallista tulostuspaperia paksummalle paperille. Ne päällystin kontaktimuovilla saadakseni palloon hieman kiiltoa pintaan, ja myös vahvuutta sillä paperi on tähän tarkoitukseen ehkä hieman liian taipuisaa. Tukevuuden puuttuminen tekee pallon kokoamisesta hieman haastavaa, mutta mitä useamman palan saa paikalleen, sitä paremmin pallo pysyy koossa. 

Yhteen palaan kiinnitin ripustusnaruksi palan keinonahkanauhaa. Sen mattapintaisuus tuo kivasti vastapainoa pallon kiillolle. Naru kannattaa kiinnittää yhteen irtonaiseen palaan, ja sitten vasta kiinnittää palanen paikoilleen.

Jos haluat kokeilla pallon tekemistä, Pinterestistä löytyy paljon kaavioita tällaiseen ja muihin vastaavanlaisiin palloihin. Hae hakusanalla "paper decor". Tällaista kaaviota käytin itse: 

Ja nyt, hauskaa perjantaita! 

3 x inspiraationlähde

Tänään ajattelin vähän pohtia sitä, mistä asioista tai lähteistä saan inspiraatiota luovaan tekemiseeni. Sen pohtiminen ei ollutkaan niin yksioikoinen juttu, että no tuosta ja sitten tästä. Luova työ inspiraatiosta valmiiseen työhön on oikeastaan aika pitkä ja monimutkainen matka! Kun käsillä on se valmis tuote, on oikeastaan aika vaikea yrittää määritellä, mistä kaikki lähti. Ja kuitenkin, onko sillä merkitystä? Onko sinulle tärkeintä se valmis tuote, jonka olet saanut tehtyä, vai ehkäpä matka inspiraatiosta ja ideasta valmiiseen tuotteeseen? Vai oletko niinkuin minä, joka rakastaa visioida ja suunnitella. Josta on ihanaa jalostaa ideoitaan niin pitkälle kuin mahdollista ja sitten vasta aloittaa, ja jos ei tunnukkaan hyvältä niin idea romukoppaan sillä pää on jo täynnä uusia.  

Muoti

Muoti on tuo innoitusta ihan sellaisenaan. Vaikka teen itse, ei minulla ole ideologiaa siitä, ettenkö voisi ostaa kaupastakin valmista muotia. Vaikka valmiin ostamista toki häiritsee hieman ompelevaisen shoppailuongelmat, joista kirjoitin vähän aikaa sitten, osaan toki edelleen shoppailla (voi kyllä). Kuitenkin, muoti tuo paljon uusia ideoita omaankin tekemiseen. Tykkään seurata uusia tuulia, etenkin katumuotia, ja ammentaa sieltä omaksi kokemiani juttuja.

Some

Tämä taitaa nykypäivänä olla aika selviö. Jos seuraa somea, etenkin Instagramin kaltaista kuvapalvelua, tulee nähneeksi yhtä sun toista inspiroivaa. Kun tykkäät jostain, kuvavirtaasi alkaa tulla lisää vastaavan kaltaisia kuvia. Jees, uusi väri- tai kuosimaailma alkaa tuntua yhä kivemmalta. Saan somen selaamisesta valtavasti ideoita, joita lähteä jatkomuokkaamaan. Kuvasta voi rekisteröidä vaikka vain kivan uuden tavan toteuttaa tasku tai muu yksityiskohta ja jättää idea hautumaan.

Blogit

Blogit nostan esiin aivan erikseen, sillä ne ovat kuitenkin muusta somesta aika lailla eroava media. Blogeista saan inspiraatiota tarinoiden muodossa. Kuvia ei voi selata samalla tavalla kuin muussa somessa, mutta saan yksittäisestä vaatteesta paljon yksityiskohtaisempaa tietoa. Otetan esimerkiksi kaavat. Blogeista olen monta kertaa saanut vinkin hyvästä kaavasta, tai sivustosta josta voisin sellaisia löytää. Ilman blogeja olisin jäänyt paitsi myös monesta hyvästä käytännön vinkistä.

Minä olen melkoisen levoton sielu jo visioidessani. Siksi olenkin itse aika hämmästynyt siitä, että nykyään saan kaiken (ainakin melkein) tehtyä valmiiksi ja jopa huolellisesti. Luulenpa, että bloggaamisella on jotain tekemistä sen kanssa. Kun yhdistää kaksi rakasta harrastusta keskenään, voi niistä olla iloa ja inspiraatiota toisilleenkin. 

Ompelu on antanut paljon inspiraatiota puolestaan bloggaamiselle, josta tuli minulle nopeasti todella tärkeä harrastus. Siksi olen erittäin onnellinen voidessani kertoa, että DIY Stories on nyt osa Indiedays Inspiration -yhteisöä. Mahtava tilaisuus tällaiselle pienelle diy-blogille, ja niin hienoa, että itsetekeminen on nyt niin selvässä nosteessa!

Harmaa neulospaita

Talvi on tullut oikein kunnolla, vihdoinkin! Lunta on oikein tosissan  ja se on oikeasti ihanaa! Näyttää niin paljon tunnelmallisemmalta, ja lasten kanssa on paljon kivempi peuhata ulkona. Kylmäkään ei haittaa, kun voi kaivaa kaapista kaikkein paksuimmatkin neulepaidat. Neulepaidat ovat yksi lempivaatekappaleistani, voisin hamstrata koko kaapillisen pelkästään niitä. Koska neulepaitoja ei siis koskaan voi olla tarpeeksi, tein tämän ihanan pehmoisen harmaan paidan.

Kangas on löytö jättirätistä, aivan huippupehmeää karvaneulosta. Ei mikään hirveän paksu, juuri sopiva, ja pehmeytensä vuoksi todella ihana päällä. Paljoa en ole vielä ommellut itselleni, mutta tämä vaate motivoi ompelemaan enemmän. Tässä paidassa nimittäin visio ja toteutus menivät yksi yhteen, paidasta tuli juuri sellainen kuin toivoinkin. 

Helman kaitale ja hihansuut aiheuttivat hiukan päänvaivaa. En nimittäin halunnut mitään taitoksia, mutta vielä vähemmän halusin resoreita eri kankaasta. Todennäköisyys löytää juuri oikea sävy on pieni, eikä perusresorin materiaalikaan sovi tämän neuloksen kanssa yhteen. Ratkaisin ongelman ompelemalla helmakaitaleen ja hihansuukappaleiden jokaisen kankaassa olevan raon yksitellen umpeen. Pienempi vaiva kuin miltä kuulostaa, ja sain samasta kankaasta kuitenkin sopivasti erilaista. 

Kävin jo hamstraamassa lisää näitä neuloskankaita, niitä nähdään siis blogissa talven mittaan vähän enemmänkin! Suunnitelmissa on esimerkiksi malli, joka on erittäin helppo toteuttaa ja joka ei vaadi pitkää ompelukokemusta.

Sohvapöytä

Tänään esittelen teille meidän sohvapöytämme! Se on nimittäin suurelta osin DIY pöytä. Sohvapöydässä on kaksi puista tasoa, metalliset varret ja isot lukittavat pyörät. 

Idea tähän sohvapöytään lähti, kun halusin jotain mitä ei tulisi heti muilla vastaan, ei aina vain valmiita huonekaluja. Näin lapsuudenkodissani joutilaana nämä isäni valmistamat puiset tasot, jotka ovat palvelleet aiemmin äitini puodissa (Ateljee Leposka). Siellä ne olivat olleet käytössä tarjottimen tapaan toisin päin. Lankut, joista tasot on tehty, ovat alunperin lapsuuteni kotitalon lattialankkuja. Ne ovatkin melkein 100 vuotta vanhoja!

Suunnittelin niistä pöydän toisin päin käännettynä, väliin vain jotkut varret ja alle halusin ehdottomasti pyörät. Meillä oltiin aiemmin pitkään ilman sohvapöytää, sillä meistä oli kätevää että lapsella oli tilaa mennä ja matolla tilaa rakentaa legoja. Siksi ehdottomasti pyörät, että pöytä on helppo siirtää sivuun. Varret tasojen väliin löysin rautakaupasta, kun kiersin etsimässä jotain sopivaa ilman sen suurempaa näkemystä siitä mitä se oikeastaan olisi. Suosittelen kierrosta rautakaupassa askartelu- ja tuunauslasit päässä!

Ainoa miinuspuoli on se, että tällainen vaihtelua kaipaava ei voi hankkia milloinkaan uutta sohvapöytää, koska eihän tätä voi laittaa pois! Mutta miksipä vaihtaisin kuitenkaan. Tykkään tästä pöydästä juuri siksi että se on uniikki, ja siksi että siinä on myös vähäsen historian siipien havinaa. Toin palasen lapsuudenkotia omaani, kirjaimellisesti.