Persikkainen paitapusero

 

Heippa pitkästä aikaa! Täällä on ollut pienoisia teknisiä ongelmia, jotka sisältävät äidin huonoon paikkaan pikkupikku hetkeksi jättämän tietokoneen sekä muutamaa kuukautta alle 2-vuotiaan uteliaan pikkuihmisen. Combo joka on oikeastaan niin ennalta arvattava mutta silti sitä sattuu. Syytän flunssan rasittamaa päätä, ja sitä että sen flunssan takia ollaan oltu neljän seinän sisällä melkein koko viikko! 

Jokatapauksessa, kävi niin että tietokoneeltani hävisi taivaan tuuliin sekä koko blogikansio, että koulukansio. Just. Juuri ne kaksi tärkeintä kansiota! On etsitty ja kaivettu ja käännetty koko koneen sisältö ympäri mutta ei niitä löydy. Koulun kansio sisälsi töitä, joita ei ole vielä palatettu sillä tarkoitus on ensin koota ne valmiiksi ja palauttaa lopuksi. Hukkaan meni ne tunnit, mutta tässä kohtaa voi taputella itseään olkapäälle siitä, että kaukaa viisaana en vielä ollut aloittanut sitä opparia..! Vielä kauempaa viisaana tietty olisi tehnyt ne varmuuskopiot, mutta turha kai sitä enää on jossitella. 

Mutta nyt on luotu uudet kansiot ja aloitetaan vähän kuin puhtaalta pöydältä. Sitä mille ei mitään voi, ei kannata pitkään murehtia! Tämän persikkaisen paitapuseron kuvasin siis uudestaan, sillä aiemmin ottamani kuvat katosivat kansion myötä. Paidan tekemisessä meni aika pitkään, kangaskin vilahti aiemmin luovaa flowta käsittelevässä postauksessa. Yksi niistä töistä, mitä tehdään aina silloin tällöin kun inspis iskee ja välissä ommellaan muuta nopeampaa.

Idea vaatteeseen lähti mustasta second skin -trikoosta, josta halusin tehdä jotain vähän spesiaalimpaa. Mieleen tuli visio kahden erilaisen kankaan vaatteesta, sillä kuten oon ennenkin sanonut, nahka matskuna vaan on niin huippua (keino mieluiten). Koska second skin trikoona on aika ohutta, ajattelin kokeilla miltä se näyttää kauluspaidan yläosana. Kokeilin silittää second skinin nurjalle puolelle tukikangasta, ja kun se onnistui, jatkoin idean kehittelyä. Second skiniin halusin yhdistää jotain ihan kevyttä, ja siihen sopi hyvin tämä ohuen ohut persikkainen kangas. Melkoisen vaikeaa hallita tuota kangasta, pakko sanoa!

Tällainen paitapusero näiden kahden kankaan yhdistelmästä siis tuli. Vaatinee ehkä jatkokehittelyä vielä, mutta kyllä tämä käyttöön pääsee. Tämä on varmaankin haastavin vaate, jonka olen itselleni tähän mennessä tehnyt, ja siksi olen kyllä lopputulokseen tyytyväinen, vaikka tekninen toteutus ei ihan näitä itselleni luomia laatukriteereitä täytäkään. Hyvä tämä on!

 

Korkkikello + minimuistitaulu

Meillä on vietetty kevätlomaa flunssassa. Pienemmällä vasta alkoi, joten tähän tuhlautunee koko loma. Suunnitelmien pilalle meno harmittaa varsinkin lapsen vuoksi, etenkin, kun syysloma meni samoissa merkeissä.. 

Mutta onpa ehtinyt puuhailemaan kotona, vaikka flunssassa oon ollut itsekin. Lapsethan jaksaa säheltää kipeinäkin, riehuivat esimerkiksi yhden virtapiikin aikana kellon seinältä.. Ei se mitään, sain hyvän syyn toteuttaa vihdoinkin se kellosuunnitelma, jota varten oli materiaalitkin jo valmiina. Kaikki, paitsi koneisto, joka onneksi säilyi vanhan seinäkellon ilmalennosta ehjänä. 

Tässäpä siis samalla pari ideaa käyttää toisin IKEA:n korkkisia pannunalusia. Lähes puoli-ilmaista materiaalia, joista voisi keksiä vaikka mitä! Käytin yhden tähän yksinkertaiseen kelloon. Taakse kaiversin syvennyksen koneistolle, koska muuten viisarit eivät olisi yltäneet läpi. Niitäkin varmaan on sellaisia, joilla kellon saa tehtyä tekemällä pelkästään reiän keskelle pannunalusta. Kiinnittimeksi laitoin pätkä mustaa keinonahkanauhaa. Vähän tekisi mieleni vielä irroittaa viisarit, ja maalata ne valkoisiksi, raikkauden vuoksi. Mitä sanotte, toimisiko valkoiset viisarit paremmin? 

Toisesta alusesta tein minimuistitaulun. Näin jo mielessäni näitä muutaman rivissä työhuoneessa, vaikka eri teemoilla. Tai sitten näihin voisi liittää jotkut kivat nimitaulut, niin että jokaisella perheenjäsenellä olisi omansa.  

Seuraavaksi tiedossa taas ompelujuttuja, innostus aikuisvaateompeluun on edelleen korkealla!

Taaperon neulostakki+leggarit

 

Tuli ostettua vähäsen iso pätkä tätä Jättiksen harmaata neulosta, josta tein aiemmin itselleni neulospaidan (täällä). Yleensähän pihtailen kangasostoksilla ja tilaan mahdollisimman lyhyet pätkät, juuri sen mitä tarvitaan, eikä yhtään enempää. Ja tämä ihan siksi, että voisin ahneuksissani tilata useampaa erilaista kuosia, kaikkia se sama pieni pätkä josta sitten tuskaillaan kaavoja leikatessa kun lapset onkin hieman kasvaneet ennenkuin ehdin ottaa kangaspätkät ompeluun... Mutta tämä harmaa neulos oli sen verran pehmoista ja ihanaa, eikä hinnallakaan pilattua, että pyysin leikkaamaan vähän reilun pätkän. 

Tein siis taaperolle lämpimän neulostakin kevättalven viimoihin. Tällaiset kaikki edestä avattavat vaatteet ovat vaan niin käteviä käyttää, ja kivan näköisiä myös. Malli on aika yksinkertainen, ja saa ollakin, kun tässä vaatteessa pelataan enemmänkin tuolla neuloksen struktuurilla.

Selätin napinläpipelkoni ja valitsin perinteiset napit neppareiden sijaan, ja siihen olen tosi tyytyväinen. Harmaan ja mustan resorin yhdistelmää raikastin vitivalkoisilla napeilla. Meinasin muuten hieman seota paikallisessa nappikaupassa ihanan valikoiman edessä, vaikka en nappeja juuri mihinkään käytäkään! Eräät marmoripintaiset napit jäivät kummitelemaan sen verran, että joudun ehkä suunnittelemaan jonkun vaatteet ihan vain niiden ympärille...

Koska neulostakki on melko simppeli, saavat housut sitten olla kuosilliset. Nämä Happy Fabricsin kankaat ne vaan jaksaa ihastuttaa! Pieneksi yksityiskohdaksi polvipaikat, eikä vain näön vuoksi vaan siksi että pysyvät valkopohjaiset housut polvista siisteinä. 

Harmaa neulos: Jätti-Rätti

Happy Fabrics -trikoo: Majapuu

Kaavat: omat

Nyt toivottelen sitten hyvää lauantai-iltaa! Me ollaan kevätlomalla, tosin meillä loma alkoi totuttuun tapaan flunssalla. Eiköhän se tästä niin, että ehditään myös toteuttamaan edes osa lomasuunnitelmista!

 

Introverttina ekstroverttien maailmassa

 

Introverteista ihmisistä ajatellaan tosi usein, että ne on hiljaisempia ja sisäänpäinsuuntautuneita, koska eivät tykkää ihmisistä. Ei niillä ole mitään sanottavaakaan eivätkä ne osallistu aktiivisisesti keskusteluun koska ei niitä kiinnosta. Tai ehkä ovat muuten vaan töykeitä tyyppejä. Introvertit ovat syrjäänvetäytyviä eivätkä osaa pitää hauskaa. 

Monelleko introvertille nämä luulot ovat tuttuja? Veikkaan että aika monelle, niin minullekin. Nuo kaikki edellä luetellut on kyllä aikamoisia vääriä luuloja. Ensinnäkin introverttius ei ole mikään joko on tai ei -juttu, vaan vähän niinkuin akseli introversion ja ekstroversion välillä, jolle jokainen sijoittuu mihin sijoittuu. Toisekseen, introverttius ei tarkoita töykeyttä tai tylsyyttä. 

Otetaanpa hiukan tarkemmin. Introvertit kyllä pitävät ihmisistä, vaikka eivät olekaan ulospäinsuuntautuneita. Isoa ryhmää ja small talkia enemmän he suosivat kahdenkeskisiä keskusteluita kiinnostavista aiheista. Introvertin pitää saada miettiä ensin asioita, eikä heille ole ominaista sanoa heti ääneen päähän tulevat ajatukset. Itse koen keskustelun vähääkään isommassa ryhmässä usein vähän hankalaksi, en ole hyvä tuomaan ajatuksiani esille ryhmässä. Ei se silti tarkoita, etteikö keskustelu kiinnosta minua tai ettei minulla ole mitään sanottavaa. Introverttina jään usein seuraamaan keskustelua sivusta. 

Entäs käsitys siitä, että introvertit eivät halua pitää hauskaa ja käydä tapahtumissa ja juhlissa. He eivät ole sosiaalisia? Sisäänpäinsuuntautuneisuus ei ole sama kuin antisosiaalisuus vaikka ymmärrän kyllä että se siltä saattaa näyttää. Koska siinä missä ekstrovertti latautuu toisten ihmisten seurasta, introvertti saa voimaa yksinolosta. Kyllä introverttikin silti nauttii seurasta, mutta haluaa orientoitua ihmisjoukossa olemiseen etukäteen ja mieluusti sen jälkeen olla vähän itsekseenkin. Itse rakastan kyllä ystävien seuraa ja juhliakin, mutta esimerkiksi kovassa metelissä oleminen vaatii jatkoksi hiljaisuutta ja yksinoloa. 

Se, mikä noista luuloista harmittaa omalla kohdallani, on luulo siitä että introvertti ihminen on töykeä. Olisihan sosiaalinen elämä varmasti mukavampaa jos olisi luontevasti avoin ja ulospäinsuuntautunut juttelija, mutta kun en ole. Enemmän tykkään syvällisestä keskustelusta kahden kesken tai ihan pienessä ryhmässä, jolloin ei ole paineita saada asiaansa sanottua ennekuin joku muu jo puhuu ja vie keskustelun ihan toisaalle. 

Mutta maailma tuntuu usein suosivan ekstroverttiutta. Jo pienillä lapsilla suositaan ekstrovertteja ominaisuuksia, kuten juuri ulospäinsuuntautuneisuutta. Tottakai on ihan hyvä, että lasta näihin kannustetaan, mutta introverttilapsen äitinä en tykkää yhtään siitä, että vastakkaisia luonteenpiirteitä ei oikein hyväksytä. Lapsi, joka ei innosta puhkuen ryntää ryhmän leikkeihin mukaan, pälpätä kaikille mitä mielessään on, on tosi monen mielestä omistuinen, vähän vääränlainen. Jos lapsi vielä viihtyy itsekseen niin onhan se nyt aivan käsittämätöntä. 

Kumpikaan ominaisuuksista, ei ekstroverttius eikä introverttius ole toista parempi tai huonompi. Se on tämän jutun pointti, hyväksytään introvertitkin sellaisina kuin he(me) ovat. Meillä on omat vahvuutemme, kuten monesti hyvä itsetuntemus, tai se että meille luottamus on tärkeää. Monet introvertit ovat hyviä ajattelijoita, heitäkin maailma tarvitsee! 

Jokaista lasta voi kannustaa avoimuuteen ja ryhmässä toimimiseen, mutta hyväksyä silti se, että introverttilapsen mielenkiinto saattaa olla muualla. Kyseessä on kuitenkin sisäsyntyinen ominaisuus, ei mikään mihin on opittu tai mistä voi oppia pois.

Introvertti.fi sivusto kuvaa introversiota osuvasti näin:

Introversio ei ole elämäntapa eikä valinta, ei liioin muotioikku tai alakulttuuri. Introversio on biologinen, DNA:han koodattu ominaisuus. Itse asiassa tätä persoonallisuuspiirrettä pitäisikin kutsua tarpeeksi: introversio on yksityisyyden tarvetta.

Ja miksi siitä tarvitsisikaan oppia pois, kun kyse on vaan ihmisten erilaisuudesta, ja sehän on pelkästään hyvä juttu se!  

Pakko olla tekemistä

Tiedätkö sen hetken, kun huomaat ettei sinun juuri nyt tarvitse tehdä mitään askareita? Ei laittaa ruokaa, pyykätä tai mitään muutakaan kotityötä. Sen, kun lapset ova aloittaneet kerrankin sopuisan leikin, jossa sinua ei juuri nyt tarvita rajatuomariksi eikä ohjaajaksi. Niin, tiedättekö sen hetken, kun voisit vihdoin ojentaa jalat suoriksi sohvalle ja ihan vain olla? Olla ja rentoutua.

Niin, en minäkään. Ei sillä, etteikö näitä tällaisia hetkiä aina silloin tällöin tarjoutuisi tässä ruuhkavuosien keskelläkin, mutta kun ei osaa! En osaa vain olla ja ottaa rennosti. Kyllästyn samantien pelkään oleiluun, on ihan pakko tehdä jotain.

Olen aina ollut sellainen, että tykkään kokoajan tehdä jotain. Saatan hetkeksi istahtaa alas ja yrittää lukea lehteä, mutta hetken päästä pitää jo nousta tekemään jotain. Jos jostain syystä olen onnistunut ihan vain olemaan koko päivän, koen etten ole saanut mitään aikaiseksi. En osaa olla edes rannalla ihan vaan paikoillaan ottamassa aurinkoa, kamalan tylsää!

Tekemisen tarve on siis osittain suorittamista, mutta ei pelkästään. Enemmänkin tunnen, että maailmassa on niin paljon kaikkea kivaa tekemistä, että aikaa ei voi jättää hukattavaksi! Jos siis tykkään puuhailla, miksi en niin tekisi.  

Mutta sitten taas.. Joskus ei ole aikaa eikä välttämättä jaksamistakaan tehdä mitään kunnollista. Silloin syntyy tällasia pikaompeluksia kuin tämä postauksen neuleliivi, jonka väsäsin yhtenä iltana. Mun on kyllä pakko sanoa, että tässä ei nyt ihan visio toteutunut! Hiukan harmittaa mutta ei voi mitään, aina ei voi onnistua. Mutta kuvasinpas tämän nyt kuitenkin blogiin, joten kertokaahan, voiko tätä nyt ollenkaan käyttää?!

Että ehkä mä nyt sitten vain opettelen sen rentoutumisen jalon taidon. :)

Not pink, salmon!

Ok, voi olla vähän ikäkuilujuttu jos otsikko ei kaikille aukea, se viittaa nimittäin tietysti Frendeihin ja Rossin vaaleanpunaiseen paitaan!

Blogissa on aiemmin ollutkin puhetta eroista siinä, millaisia vaatteita on tytöille ja millaisia pojille (täällä), ja siitä miten sukupuoli vaikuttaa tai ei vaikuta värivalintoihin. Itse en ole tullut pojille pinkkiä pukeneeksi, vaikka mitään suurempaa estettä en sille näekään. Ehkä eniten omalla kohdallani vaikuttaa se tarjonta, sillä pinkkiä saa pojalle kyllä oikein hakemalla hakea. Tarjonta on tuonut meillekin suurelta osin tummansinistä, mustaa, valkoista, beessiä ja muita melko neutraaleja sävyjä, väriläikkinä useimmiten minttua, turkoosia, ehkä keltaista. Minimalistina ne viehättää muutenkin silmää, enkä koe että puen pojat suurelta osin näihin väreihin siksi että ovat poikia. Nämä vaan sattuvat olemaan ne värit, joista pidän ja joihin pukeudun myös itse.

Tämä persikan (tai lohen) värinen Susihukka-Raitasukka -kangas ihastutti kyllä nimenomaan värillään, hellyyttävällä kuosillaan ja myös ihanalla nimellään. Sitä siis ostoskoriin ja siitä pojalle pöksyt! Housut halusin tehdä niin, että musta trikoo ja mustat resorit kehystävät Susihukkaa. Musta kehys tuo juuri sopivasti vastapainoa kuosin herkkyydelle. 

Housuille kaveriksi musta collaripaita, johon kokeilin samettipintaista silityskalvoa. Katu-uskottava, tai siihen ainakin pyrkivä, teksti edessä riittää yksityiskohdaksi. Tässä setissä housut saavat olla pääosassa.

Vinkki vyötärönauhoihin mini-ihmisten vaatteisiin: meille on kertynyt jostain pussillinen erivärisiä kengännauhoja, joita on tullut vaihtokappaleina kenkiä hankittaessa tai joita on jäänyt kun vain toinen katki mennyt nauha on pitänyt vaihtaa. Ne riittävät pituutensa puolesta hienosti vauvan ja taaperon housujen vyötärönauhaksi, ja niissähän on sitten valmiina purkautumattomat päät.

Susihukka-Raitasukka -kangas: Pehemiä

Musta joustocollege: Eurokangas

Kaavat: paita Totem Owl pidennettynä/

Ottobre Design // housut oma

Itsetekemisen ideologia

Itsetekemisen ideologia. Pitääkö sitä olla? 

Itsetekemisen ideologia on yleisimmin käsitettynä sitä, että jos ompelee itse vaatteita, pitää ommella itse kaikki vaatteensa. Eikä vain omat, vaan tietysti myös lasten ja jos mies suostuu niin miehenkin vaatteet. Koska jos ompelee itse, ei voi ostaa valmiita vaatteita. Eikö?

Täällä (linkki) kirjoitin muutamia syitä, jotka johtavat siihen, ettei ompeleva osta enää vaatteita valmiina. Sellaisia ovat esimerkiksi taitojen myötä iskevä nuukuus, miksi ostaa kun osaa tehdä itsekin. Sitten on laatukriteerien nouseminen, jonka tunnistan itsekin. Ommellessa kun kiinnittää huomiota todella yksityiskohtaisesti jokaiseen saumaan ja langanpätkään, alkaa niin tehdä myös ostovaatteiden kohdalla. 

Mutta entäpä se ideologia? On iso harhaluulo, että kaikki ompelevat noudattavat itsetekemisen ideologiaa, eivätkä halua ostaa mitään muiden tekemänä. Ok, se on hienoa että toiset tätä noudattavat. Mutta yhtään huonompaa ei ole se, että haluaa shoppailla myös vaateliikkeissä. Miksi niin monet itsetekevät kokevat, että valmiin ostamista pitää selitellä? Olen niin monta kertaa kuullut, että "ostan nyt nämä perus yksiväriset vaan, kun niitä on niin tylsää tehdä" tai "en millään ehtinyt tekemään, oli ihan pakko ostaa". Hei, ei se haittaa!

Oma ideologiani ompelussa on se, että teen koska tykkään siitä tekemisestä. En ompele, koska tarvitsen jonkun vaatteen enkä halua ostaa, vaan koska saan jonkun vision ja haluan sen toteuttaa. Mutta silti tykkään myös shoppailla.

Kukin toteuttaa tottakai sitä omaa ideologiaansa. Jos siis haluaa ommella kaikki vaatteet itse, niin ehdottomasti, go for it! Mutta jos haluaa maistaa vähän molempia puolia kakusta, niin siitä vaan! Ei valmiin ostamista tarvitse selitellä saati potea siitä huonoa omaatuntoa. Kaikilla meillä on omat ideologiamme, ompelevia tai ei. Kaikki ideologiat ne on yhtä hyviä!

Kuvissa linkki vaatetta käsittelevään postaukseen.

Pieni sydänlaatikko + ohje

Sunnuntain ystävänpäivä lähestyy kovaa vauhtia! Ja vaikka täällä Suomessa ei ole tapana juhlia ystävänpäivää mitenkään suuresti, on silti kiva muistaa niitä tärkeitä ihmisiä jotenkin. Tällaiseen miniboxiin piilotettu pieni vieminen on kiva, se on vähän enemmän kuin kortti, mutta kuitenkin pienempi kuin lahja.

Tähän pieneen boxiin voi piilottaa esimerkiksi sulkaata, ehkä korun, tai vaikka pari pientä kynsilakkapulloa. Mitä vain pientä, mistä ystävä pitää. Ja pienenä sivujuonteena: häitä suunnittelevat, nyt kaasolle ja bestmanille tehtäväksi sydänlaatikoiden taittelu vieraslahjoja varten!

Sydänlaatikko on helppo ja nopea tehdä. Tarvitset vain kartonkia, kynän, sakset ja ehkä viivoittimen, ei siis ollenkaan liimaa. Ystävänpäivän kunniaksi tein ohjeen sydänlaatikon tekemiseen kaaviokuvineen.

 1. Jäljennä kaavio kartongille. Jos käytät toiselta puolelta kuvioitua kartonkia, jäljennä kaavio nurjalle puolelle. Käytä viivoitinta apuna katkoviivojen piirtämiseen. Yhden kun olet tehnyt, et ehkä tarvitse enää katkoviivoja.

2. Leikkaa viivoja pitkin (huom. ei katkoviivoja), huomaa myös leikata sydämiin lovet vastakkaisille puolille kaavion mukaisesti. 

3. Tee taitteet katkoviivoja myöten kuvan mukaisesti. Voit käyttää jälleen viivoitinta apuna suorien reunojen aikaansaamiseksi.

4. Sitten vain käännät kiinni ensin ne läpät, joissa ei ole sydämiä. Päällimmäiseksi yhdistä sydämenpuolikkat. 

Vaikka netti on varmasti vastaavia pullollaan, niin tämän olen tehnyt käsin, ethän siis käytä tätä tekemääni kaupallisiin tarkoituksiin. Toivottavasti ohjeesta on iloa!

Kaaviokuva löytyy täältä (linkki kuvassa): 

She Wears the Pants

Muistan hämärästi villityksen koskien japanilaisia ompelukirjoja joskus vuosi takaperin, mutta olin silloin niin keltanokka näissä ompeluhommissa että se meni silloin kokonaan ohi. Oli niin paljon muutakin ihmeteltävää. Mutta nyt osui silmiin tällainen ihana opus, joka ilahduttaa varsinkin kaikkien visuaalisten tyyppien silmää ja antaa valtavasti inspiraatiota! Innostuin tästä kirjasta sen verran, että haluan ehdottomasti kirjoittaa siitä pienen arvostelun ja jakaa inspistä teillekin!

Osalle teistä tämä teos onkin jo ehkä tuttu, mutta koska kaikki eivät sitä tunne, halusin kirjoittaa siitä blogiin. Nimittäin itse olin juuri jotain tällaista hakenutkin, käynyt läpi vähän kirjakauppojen ompeluteoksia (joita on muuten surkean vähän tai ne ovat melko vanhanaikaisia..). Tästä kirjasta löysin sen mitä hainkin; designer -kaavoja, erilaisia ja hyvännäköisiä. Jännittäviä mutta toteutuskelpoisia. Ja niin kauniina pakettina!

Perusinfoa: Kirjan nimi on siis She Wears the Pants, ja sen on tehnyt suunnittelija Yoko Takada. Opuksen oman määritelmän mukaan mukaan otetut kaavat ovat särmikkäitä, urbaaneja ja helppoja toteuttaa, "pojilta lainattua" tyyliä. Kirjasta löytyy 20 mallia, joihin on hyvät ohjeet, osin kuvitetut. Kirja on kokonaan englanniksi. 

Jotain miinustakin löytyy, nimittäin koot. Japanilaisen kaavakirjan voi olettaakin olevan melko siroille ja lyhyemmille ihmisille, ja niin tosiaan on. Itse taidan olla pituuteni mukaan aikamoinen jätti, sillä olen 172cm pitkä ja kirjassa on kaavoja L kokoon, jossa pituudeksi on määritelty 168cm. Vähän täytyy siis pelailla mittanauhan kanssa ja olla valmis muokkailemaan kaavoja. Lyhyemmille tämä onkin vaiin hyvä juttu, sillä pienimmät koot ovat tarkoitettu pituudelta 153cm pitkille.

Että siinä, kannattaa tsekata jollei kirja ole entuudestaan tuttu! 

Ja ps. tämä juttu ei ole mainos. Ja pps. palaan asiaan kun ehdin ottaa näitä kaavoja kokeiluun!

Tikattu clutch

Viime postauksessa kirjoitin kankaan pinnasta, ja siitä miten se on usein enemmän omaan mieleen kuin kuosit itselle ommellessa. Materiaaleista tykkään nahasta (en tosin aidosta), sillä se on ajaton, kaunis, tuo särmää, helppo yhdistää niin moneen.. Nahan hyviä puolia voisi luetella loputtomiin. Tikkaamisesta tykkään noin muuten vaan, sitä on hauska tehdä. Yhdistin nämä kolme tekijää, ja tein tämän tikatun clutchin. 

Ompelin tikkaukset vapaalla "kädellä" keinonahkaan jonka alle kiinnitin levyvanua tikkipinnan muodon aikaansaamiseksi. Jokainen ruutu ei ole ihan samankokoinen, mutta ei niiden tarvitsekaan olla. Joskus on kivaa vaan surautella menemään, tikkauksen ei tarvitsekaan olla niin millilleen samankokoista ruutua.

Tiedätte varmaan sen perustilanteen, kun tiedossa on ilta ulkona, eikä kaapista löydy taaskaan mitään? Tämän laukun tekemiseen meni alle kaksi tuntia, josta siitäkin puolet tikkaamiseen. Nopea tehdä ja siten aika hyvä pelastaja siis tuossa tilanteessa!

Tätä clutchia lähden ulkoiluttamaan jo huomenna, sillä silloin ollaan lähdössä tyttöjen kanssa ulos! Perjantaifiilis on ollut päällä siitä asti kun eilen illalla sain laukun ommeltua. Nyt puuttuukin enää ne vaatteet...

Sisälle tein sivuun pari taskua puhelimelle ja vaikkapa huulipunalle. Hihnan tein tikkaamalla koristeommelta nahkasuikaleeseen niin, että sauma jää taakse keskelle tikin alle. Osoittautui oikein toimivaksi ratkaisuksi keinonahalle, hihnasta ei tullut liian paksu, eikä sauma myöskään juuri näy koristetikin alta. 

Näissä perjantaifiiliksissä otan siis varaslähdön ja toivotan teille ihanaa viikonloppua! Itse aion nauttia ystävien seurasta. Ja tanssia aamuun asti!