Introverttina ekstroverttien maailmassa

 

Introverteista ihmisistä ajatellaan tosi usein, että ne on hiljaisempia ja sisäänpäinsuuntautuneita, koska eivät tykkää ihmisistä. Ei niillä ole mitään sanottavaakaan eivätkä ne osallistu aktiivisisesti keskusteluun koska ei niitä kiinnosta. Tai ehkä ovat muuten vaan töykeitä tyyppejä. Introvertit ovat syrjäänvetäytyviä eivätkä osaa pitää hauskaa. 

Monelleko introvertille nämä luulot ovat tuttuja? Veikkaan että aika monelle, niin minullekin. Nuo kaikki edellä luetellut on kyllä aikamoisia vääriä luuloja. Ensinnäkin introverttius ei ole mikään joko on tai ei -juttu, vaan vähän niinkuin akseli introversion ja ekstroversion välillä, jolle jokainen sijoittuu mihin sijoittuu. Toisekseen, introverttius ei tarkoita töykeyttä tai tylsyyttä. 

Otetaanpa hiukan tarkemmin. Introvertit kyllä pitävät ihmisistä, vaikka eivät olekaan ulospäinsuuntautuneita. Isoa ryhmää ja small talkia enemmän he suosivat kahdenkeskisiä keskusteluita kiinnostavista aiheista. Introvertin pitää saada miettiä ensin asioita, eikä heille ole ominaista sanoa heti ääneen päähän tulevat ajatukset. Itse koen keskustelun vähääkään isommassa ryhmässä usein vähän hankalaksi, en ole hyvä tuomaan ajatuksiani esille ryhmässä. Ei se silti tarkoita, etteikö keskustelu kiinnosta minua tai ettei minulla ole mitään sanottavaa. Introverttina jään usein seuraamaan keskustelua sivusta. 

Entäs käsitys siitä, että introvertit eivät halua pitää hauskaa ja käydä tapahtumissa ja juhlissa. He eivät ole sosiaalisia? Sisäänpäinsuuntautuneisuus ei ole sama kuin antisosiaalisuus vaikka ymmärrän kyllä että se siltä saattaa näyttää. Koska siinä missä ekstrovertti latautuu toisten ihmisten seurasta, introvertti saa voimaa yksinolosta. Kyllä introverttikin silti nauttii seurasta, mutta haluaa orientoitua ihmisjoukossa olemiseen etukäteen ja mieluusti sen jälkeen olla vähän itsekseenkin. Itse rakastan kyllä ystävien seuraa ja juhliakin, mutta esimerkiksi kovassa metelissä oleminen vaatii jatkoksi hiljaisuutta ja yksinoloa. 

Se, mikä noista luuloista harmittaa omalla kohdallani, on luulo siitä että introvertti ihminen on töykeä. Olisihan sosiaalinen elämä varmasti mukavampaa jos olisi luontevasti avoin ja ulospäinsuuntautunut juttelija, mutta kun en ole. Enemmän tykkään syvällisestä keskustelusta kahden kesken tai ihan pienessä ryhmässä, jolloin ei ole paineita saada asiaansa sanottua ennekuin joku muu jo puhuu ja vie keskustelun ihan toisaalle. 

Mutta maailma tuntuu usein suosivan ekstroverttiutta. Jo pienillä lapsilla suositaan ekstrovertteja ominaisuuksia, kuten juuri ulospäinsuuntautuneisuutta. Tottakai on ihan hyvä, että lasta näihin kannustetaan, mutta introverttilapsen äitinä en tykkää yhtään siitä, että vastakkaisia luonteenpiirteitä ei oikein hyväksytä. Lapsi, joka ei innosta puhkuen ryntää ryhmän leikkeihin mukaan, pälpätä kaikille mitä mielessään on, on tosi monen mielestä omistuinen, vähän vääränlainen. Jos lapsi vielä viihtyy itsekseen niin onhan se nyt aivan käsittämätöntä. 

Kumpikaan ominaisuuksista, ei ekstroverttius eikä introverttius ole toista parempi tai huonompi. Se on tämän jutun pointti, hyväksytään introvertitkin sellaisina kuin he(me) ovat. Meillä on omat vahvuutemme, kuten monesti hyvä itsetuntemus, tai se että meille luottamus on tärkeää. Monet introvertit ovat hyviä ajattelijoita, heitäkin maailma tarvitsee! 

Jokaista lasta voi kannustaa avoimuuteen ja ryhmässä toimimiseen, mutta hyväksyä silti se, että introverttilapsen mielenkiinto saattaa olla muualla. Kyseessä on kuitenkin sisäsyntyinen ominaisuus, ei mikään mihin on opittu tai mistä voi oppia pois.

Introvertti.fi sivusto kuvaa introversiota osuvasti näin:

Introversio ei ole elämäntapa eikä valinta, ei liioin muotioikku tai alakulttuuri. Introversio on biologinen, DNA:han koodattu ominaisuus. Itse asiassa tätä persoonallisuuspiirrettä pitäisikin kutsua tarpeeksi: introversio on yksityisyyden tarvetta.

Ja miksi siitä tarvitsisikaan oppia pois, kun kyse on vaan ihmisten erilaisuudesta, ja sehän on pelkästään hyvä juttu se!