Mitä meidän syksyyn kuuluu?

No hyvää kuuluu!

Kolme viikkoa on nyt hujahtanut uutta arkea, kun vanhempainvapaa päättyi, esikoinen meni kouluun, kuopus päiväkotiin ja mieskin lomalta töihin. Meillä oli aivan huikean ihana kesä, meillä oli jopa kuusi viikkoa koko perheen yhteistä lomaa ja nautittiin siitä kyllä täysillä. Monesti kesälomaan ladataan hirveästi toiveita ja ajatuksia siitä mitä kaikkea pitäisi ehtiä tehdä. Meillä oli tosiaan lomalla pituuttakin, mutta oli myös ehkä vähän erilainen asenne tuohon aikaan kuin yleensä. Kun tiesi, että hoitovapaa on oikeasti päättymässä, yksi aikakausi elämässä on vaihtumassa toiseen, sitä osasi jotenkin ihan eritavalla olla "tässä ja nyt".

Kun vielä viikkoa ennen lomaa kirjoitin blogiin hetkeen tarttumisen vaikeudesta, ja siitä, miten se ei ole koskaan ollut mulle helppoa, osasinkin perheen yhteisen loman alkaessa hujahtaa juuri siihen ihanan seesteiseen olotilaan, jossa ollaan vähän kuin omassa kuplassa, otetaan kaikki irti juuri siitä hetkestä mikä on käsillä. Voin vaan todeta, että menneen kesän aikana olin onnellinen sanan syvimmässä merkityksessä. 

Mutta niin vaan kaikki hyvä päättyy aikanaan, vaikka ei se tarkoita sitä että mennään huonompaan, vaan vain erilaiseen elämänvaiheeseen. Vapaan päättyessä mulla oli kyllä suoraan sanottuna järkyttävä stressi päällä, luulin, että halkean vielä siihen. Itselläni oli hankalaa päästä kiinni opiskeluun, siihen, että mitä mun pitää ihan oikeasti käytännössö tehdä, kun oma ryhmä on hoitovapaan aikana valmistunut, ei ole mitään aikaa ja paikkaa jossa olla tiettyyn aikaan. Mutta pienin askelin kaikki on selvinnyt, ja vaikka vielä on valtavasti asioita järjestettävänä ja pitää ottaa selkoa tuosta ja tästä, niin alkaa tuntua että voiton puolella ollaan. 

Silti, se omien asioiden aiheuttama stressi ei ole kyllä mitään verrattuna siihen, miten paljon huolta ja paineita voi ottaa lasten koulun ja päiväkodin alusta. Kun on tällainen herkkis, ylianalyyttinen huolehtija äiti, niin ihmeellisen pienetkin asiat voi alkaa painamaan niistä isoista puhumattakaan. 

Ja onhan ne isoja asioita lasten elämässä, isoja muutoksia. Kuitenkin nyt muutaman viikon jälkeen voi katsoa taaksepäin ja huomata, että hyvin ollaan sopeuduttu, hyvin ollaan hujahdettu uuteen arkeen. Vieläkin vähän totutellaan, mutta hei, uusi arki toimii! Ollaan sopeuduttu siinä määrin, että en voi uskoa että vasta kolmisen viikkoa on mennyt. Siinä missä hoitovapaalla ollessa oli ihanaa, onnellista, alussa jännittävää ja välillä vähän tuskaistakin, on uusikin arki jännittävää, todella antoisaa ja rikasta. Välillä tietysti vähän tuskaistakin. 

Parasta on se, että oman stressin väistymisen ohella näen, miten molemmat lapset saavat uudesta arjesta irti ihan uudenlaisia asioita, sellaisia mitä täällä kotona ollessa ei oikein voi saadakaan. Ihan parasta on se, että lapset ovat selvästikin ihan yhtä onnellisia uudessa arjessa kuin vapaillakin olivat. Täähän toimii!

Kuopuksen päiväkodin vaihtovaatekaappia täyttämään ompelin muutaman iloisen paidan, sellaisen, joka toisi keskelle päiväkotipäivää tuulahduksen kotia. Raidallinen trikoo NOSH/ kuviollinenHello-trikoo Käpynen/ punainen trikoo Jättirätti.