Erossa lapsista

Mainitsinkin tuossa aiemmin, että tänäviikonloppuna odottaa Helsinki Design Week! Olen ihan superinnoissani tästä viikonloppureissusta, ja siitä että meitä lähtee matkaan mitä ihanin tyttöporukka! 

Reissu tarkoittaa kuitenkin erossa olemista perheestä. Se on aiheuttanut pieniä pohdintoja, syystä että en ole vielä ollut yötä poissa kotoa nuoremman syntymän jälkeen. Minulle pienen lapsen hoitoon jättäminen ei ole koskaan ollut helppoa. Puhutaan siis juuri siitä kuuluisasta napanuorasta, ja kuinka se voi joskus olla hieman kireällä. Ihan pieni lapsi kun ei ymmärrä, mihin menen ja milloin tulen takaisin.

Tiedättehän sen tunteen, kun istuu autossa pelkääjän paikalla? Ei voi tietää, mitä kuski huomaa (tai mitä häneltä jää huomaamatta). Sama pätee lastenhoitoon.

Toisin sanoen hommassa on kyse osittain omasta kontrolifriikkiydestäni. Kun tekee itse, tietää mitä huomaa ja mikä parhaiten toimii. Tosin tiedostan hyvin sen, että muunlaiset kuin omat toimintatapani voivat olla ihan yhtä hyviä. Tiedän, ettei lapsi mene rikki jos häntä hoidetaan eri tavoin kuin mihin hän minun kanssani on tottunut. Se tekee jopa hyvää.

Onneksi hoitoon jättäminen helpottuu lapsen kasvaessa, kuten olen huomannut vanhemman lapsen kohdalla. Isompi lapsi osaa puhua, osaa toimia itsenäisemmin, ja ennenkaikkea ymmärtää missä olen ja milloin tulen takaisin. Hänen kanssaan voin puhua puhelimessa vielä päivän aikana. 

Tällä kertaa lapset eivät ole menossa hoitoon, vaan ovat isänsä kanssa kotona. Tiedän, että isän kanssa lapsilla on maailman parhaat oltavat, joten en ole siitä yhtään huolissani. Luulenpa, että napanuoran kireys on omassa päässäni. Lapsilla on hyvä olla vaikka olenkin yön poissa, sillä pienemmälläkin. Eikä lapsi siitäkään mene rikki, vaikka hän tuntisikin vähän ikävää, eihän?

Kuvat otoksia muutaman viikon takaiselta kesäretkeltä Raaseporin linnalle.