Meillä on esikoisella huomenna edessä viimeinen esikoulupäivä. Toukokuu on ohi, ja samalla koko eskarivuosi, ihan yhtä äkkiä kuin se alkoikin. Ja kun on tällainen haikeilevainen ihminen kuin minä, tuntuu se aika isolta jutulta. Monelle se on vain päivä muiden joukossa, mutta mulla on vain taipumus haikeilla tällaisten kohtuullisen pientenkin elämänmuutosten edessä, ei mahda mitään!
Päivä on tottakai iloinen, koska lapsella alkaa kesäloma. On ihanaa saada hänet lomailemaan ja nähdä häntä taas vähän enemmän. Tyyppi on mahtavaa seuraa, kokonaisuus hyvää mielikuvitusta ja huippua huumorintajua, ja vielä päälle elämää rikastuttavaa räiskähtelyäkin. Ja nyt ikää on jo sen verran, että monista kesäloman ajanvietoista ja ohjelmanumeroista saa eri tavalla irti kuin pienempänä, ihan siitä aikatauluttamattomasta lorvimisestakin. Ja miten pienemmän silmät loistavat kun saa nauttia veljen seurasta, vaikka sitten vähän väliä kinaamalla.
Superhyvää kasvismakaronilaatikkoa kaapista
löytyneistä kasviksista; parsaa,varsiselleriä ja pinaattia.
Mutta esikoulun päättyminen on myös yhden aikakauden päätös. En vaan voi olla haikeilematta siitä, että miten ihanan kamalan ihanaa meillä tämä vuosi on ollutkaan, eikä toista samanlaista tule koskaan. Ne tavat ja rutiinit, jotka ollaan molempien lasten kanssa arjessa kehitelty, menee vähän kuin uusiksi. Yhtäkkiä sitä jotenkin kaipaa kaikkea tämän vuoden aikana koettua. Niitäkin hetkiä, mitkä on välillä ruuhkavuosien nimessä arjessa tuskastuttaneet joskus niin paljon. Esikoulu on tuonut lapselle todella paljon hyvää, kuten uusi ystäviä ja uusia hienoja kokemuksia tai taitoja.
Mutta kuten sanottua, vaihtelu ja asioiden eteneminen on hyvästä. Oikeasti. Ihan samanlaista vuotta ei ehkä tule, mutta tulee toisia hyviä. Toisia ihania asioita, joista voin haikeilla sitten taas vuoden päästä. Tänä vuonna lapsi sai ensimmäisen todistuksensa ruusuineen, ensi syksynä odottaa koulu. Haikeilen tänään, ja huomenna haen pienemmän kanssa isomman eskarista ihan kuten aina, ja sitten vien pojat jätskille kesäloman alkamisen kunniaksi.
Eskarin päättyminen on yhden aikakauden loppu. Pienestä ihmisestä kasvaa koululainen, ja edessä on uudet, mielenkiintoiset haasteet. Omillakin lapsillani on edessä muutosten syksy. Meidän neiti siirtyy yläasteelle ja poju uuteen kouluun kolmoselle. Lauantaina äidin silmäkulma kostuu jo suvivirren ensi säkeillä...
VastaaPoistaAuringonsäteitä viikkoosi!
Niin on! Ja sellaiset vaatii aina vähän sulattelua. Isoja muutoksia teilläkin, ihan varmasti haikeutta herättäviä. Tsemppiä niihin! :)
Poista<3
VastaaPoista❤
PoistaNiin ymmärrän! Itsekin haikeilen kaikkea, yleensä itkeä tihrustankin vähän. Inhoan kaikkia viimeisiä kertoja :/ Ihanaa kesälomaa teille ❤️
VastaaPoistaNiinpä, viimeiset kerrat on niiiin haikeita, ihan etenkin lapsiin liittyvät! ❤
PoistaIhana kuva tuo metsäkuva!
VastaaPoistaMeillä on tuolla ihan lähellä ihana kaupungin luonnonsuojelualue, on huippu paikka!
PoistaOn niissä viimeisissä kerroissa aina se oma tunnelma <3 Oma pieni on vasta neljä, mutta työssäni tulee lähetettyä joka kevät pieniä kohti koulutietä. Siinäkin on oma tunnelmansa vaikkei omia olekkaan.
VastaaPoistaYhden vuoden nuorempana kouluavustajana olleena muistan miten sitä ehtii vuodessakin kiintyä oppilaisiin. Vaikka on kiva seurata lasten kasvua kuin onhan se samalla todella haikeaa ❤
PoistaKuten sanoit, erityisesti kaikki lapsiin liittyvät viimeiset kerrat on kyllä niin haikeita! Mulla on kaikki koulunalkamiset ja -päättymiset vielä edessä. Tällä hetkellä itken sitä, että pitäisi aloittaa syöttämään vauvalle kiinteitä. Siihenkö se vauva-aika sitten loppuu? Nyyh. Nyyh.
VastaaPoistaYmmärrän täysin! Onneksi se yhden aikakauden päättyminen on toisen alku, tsemppiä Saara teidän haikeutta aiheuttavaan vaiheeseen! <3
Poista